Vuosi 2021

Vuosi 2021 kohteli meitä varsin hyvin, vaikka se toikin mukanaan koko joukon elämänmuutoksia. Ne olivat kuitenkin pääsääntöisesti jo etukäteen tiedossa olevia ja hyvinkin positiivisia. Asunto vaihtui Joensuun vuokrakämpästä Kuopion omaan omakotitaloon. Tammikuussa perheeseemme kuuluivat äiti, isä ja 1,5-vuotias taapero, joka kyllä jo jutteli lyhyitä lauseita, ymmärsi kaiken puheen ja tuntui tuohon aikaan jo varsin taitavalta tapaukselta. Nyt vuotta myöhemmin voi vain todeta, miten paljon pieni ihminen tuossa iässä vuodessa oppiikaan. Välillä vanhempien hermoja raastavan "Eiiiiikun minä ite!"-asenteen ansiosta meillä on nyt 2,5-vuotias, joka pukeutuu ja käy vessassa itse, huristelee potkupyörällä päiväkodista kotiin, kävelee parin kilometrin matkoja reippaasti metsäpolkuja pitkin perheen yhteisillä retkillä ja tutkiskelee kirjaimia maitopurkeista. Uhmaiän olemassaolo on kyllä myös havaittu, eikä pikkuperheemme yhteiselo tietenkään ole pelkkää auvoa. Äidin ja isin pinnaa on saatu venytellä venymistään, mutta enimmäkseen olemme saaneet olla loputtoman ylpeitä esikoisestamme. 

Isoin muutos meidän perheessämme viime vuonna oli tietenkin Pikkusiskon syntymä pääsiäisen tienoilla. Esikoinen otti uuden roolinsa isosiskona oikein hyvin vastaan ja oli todella hellä ja avulias vauvanhoitaja. Vasta pienimmän perheenjäsenen lähdettyä liikkumaan taisi 2-vuotiaalle realisoitua, että tässähän muuten saattaa olla kyse tuollaisen köllöttelevän maskotin sijaan potentiaalisesta kilpailijasta ja lego-rakennelmien tuhoajasta, joten siitä lähtien on vähän väliä saanut olla ryntäämässä väliin, kun isompi keksi ryhtyä kalauttelemaan pienempää milloin milläkin käsillä olevalla esineellä kalloon. Onneksi tämäkin vaihe alkaa olla jo ohittumassa ja viime aikoina on taas huomattavasti useammin saanut ihailla vauvasiskoaan naurattavaa tai silittelevää Isosiskoa. Ja kohta osaa pienempikin jo antaa samalla mitalla takaisin. Maaliskuun lopulla maailmaan putkahtaneesta avuttomasta nyytistä on jo kasvanut yhdeksänkuinen pieni tyttö, joka tykkää vilkutella ihmisille, ryömiä siskon perässä taloa ympäri, hassutella äidin ja isin sylissä ja ahtaa suuhunsa kaiken pieniin näppeihin osuvan villakoirista kirjojen selkämyksiin. Motorisesti Pikkusisko etenee vähän hitaammin kuin siskonsa aikanaan, mikä ei näin äidin näkökulmasta ole ollenkaan huono juttu, mutta sen sijaan sanaista arkkua on lähdetty raottamaan aiemmin. Isosiskon ensimmäistä sanaa odoteltiin yli yksivuotiaaksi, mutta nyt on "äitiä" hoettu jo useamman kuukauden ajan.

Käsityörintamalla ehdottomasti merkittävin aluevaltaus oli ompelusta innostuminen. Vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan, että nyt lapseni kulkevat lähes pelkästään itsetehdyissä vaatteissa ja että kiinnitän nykyään kaupoissa ja muualla ihmisten ilmoilla kulkiessani huomiota niin paljon vaatteiden malleihin ja kuoseihin. Nuorempana inhosin yli kaiken vaatekaupoissa kulkemista ja ehdoton prioriteetti oli vain käytännöllisyys. Kirppareiden kiertelyyn sentään tykästyin omilleni muutettuani ja edelleenkin suuri osa hankinnoistamme on käytettyä tavaraa. Nyt kuitenkin koen suunnatonta mielihyvää nähdessäni lapsillani itse ompelemiani vaatteita ja esteettinen puoli on alkanut nostaa päätään. Neulominen jäi loppuvuonna hyvin vähiin, koska ompelu kiinnosti enemmän, mutta tuli silläkin saralla sentään tänä vuonna jotain uutta kokeiltua. Islantilaisneuleet ovat olleet voimakkaasti pinnalla jo parisen vuotta, mutta vasta tänä vuonna sain aikaiseksi neuloa sellaisia itse. "Aidoista" islantilaisista ei kylläkään voi puhua, koska en käyttänyt oikeita islantilaislampaan villasta tehtyjä lankoja, mutta ainakin kaarrokeneuleiden ja pohjoisten kirjoneulekuvioiden teko tuli tutuksi.

Meidän Isin käsityömahdollisuudet paranivat omakotitaloon muuton myötä ja autotallipajalla syntyi kesän aikana vaikka mitä hienoa ja hyödyllistä omaan kotiimme, hienoimpana kelolankuista kasattu keittiönpöytä. Kansalaisopiston teknisen työn pajat pysyivät onneksi vuonna 2021 auki ja ne tarjosivat tervetullutta välineistöä ja omaa aikaa askarteluihin.

Retkeilyhommat jäivät ainakin blogin puolella aika vähäiselle näkyvyydelle kuluneena vuotena. Syynä ei ollut varsinaisesti se, etteikö ulkoilua ja retkeilyä olisi harrastettu, vaan enemmänkin se, että perhekuvioihin vahvasti liittyen useimmat retket suuntautuivat lähinnä muutamaan lähiseudun hyväksi havaittuun ja helppokulkuisen kohteeseen, eikä siis toistuvia Puijonnokan laavulla, Pölhössä tai Vuorilammella käyntejä tullut dokumentoitua. Instagramin puolella sen sijaan jaoin retkeilyjuttuja tarinoiden puolella säännöllisesti ja kooste viime vuoden retkistä löytyykin kohokohdista. Hauskaa lisätwistiä retkiin toi osallistuminen Instagramin @retkihaasteen vuoden 2021 Retkihaasteeseen. Kaikkia haastelistan 52 retkeä emme saaneet rastittua, mutta tästä on helppo panna paremmaksi ensi vuonna, kun perheessä kukaan ei ole raskaana ja lapset taas vähän vanhempia. Vaikka ehkä "hienompien" vaellusten tai retkien toteuttaminen on lasten (nyt nimenomaan monikossa, sillä yksi vauva ei kyllä vielä menoa pahemmin hidastanut) myötä hankaloitunut, niin ovat lapset tuoneet aivan ainutlaatuisen mausteen retkeilyyn. On ihanaa ihmetellä ja tutkia luontoa parivuotiaan kanssa ja ihmetellä tämän kykyä imeä itseensä oppia. "Käpytikka", totesi Isosisko tässä eräänä aamuna ulos astuessamme. Höristin korvia ja toden totta, jossain lähimetsän uumenissa päästeli tikka tik-ääniään. Yhteiset retket ovat tytölle ilmeisen tärkeitä ja mieluisia, koska päiväkodissakin hän kuulemma usein leikkii retkelle lähtemistä: pakkaa leikkieväät mukaan ja menee "syömään" niitä johonkin sopivaan paikkaan. 

Paitsi retkeilyasioissa, olen viime aikoina muutenkin hieman laiminlyönyt blogia ja päivittänyt Instagram-tiliä aktiivisemmin. Valmiin ompeluksen julkaiseminen siellä on tuntunut suoraviivaisemmalta ja helpommalta kuin blogipostauksen teko, joka on lykkääntynyt ja lykkääntynyt ja lopulta saattanut jäädä kokonaan tekemättä. On myös koko joukko vuonna 2021 valmistuneita käsitöitä, joita ei ole saatu kuvattua, koska aina kun se on tullut mieleen, ovat joko valaistusolosuhteet huonot, vaatekappale likainen, taapero yhteistyökyvytön, vauva päiväunilla tai jotenkin vain planeetat väärässä asennossa. Koetetaan jossain vaiheessa saada kuitenkin julkaistuiksi.

Blogipostauksia tuli kirjoitettua 31 kappaletta eli reippaasti vähemmän kuin edellisenä vuonna. Yllättävää kyllä, blogia katsottiin reilut 35 000 kertaa eli yli 10 000 kertaa useammin kuin edellisenä, aktiivisemman blogin päivittämisen vuonna. Blogiin väkeä toivat kuitenkin vanhat aiemmilta vuosilta peräisin olevat tekstit, kärjessä Mansikkasukat ja Nimiäiset. Luetuimpina vuonna 2021 kirjoitettuina postauksina olivat Kevättyttöjen kantoliinasukat sijalla 3 (n. 1600 lukukertaa) ja Kynsikkäät sijalla 6 (n. 1200 lukukertaa). Lisäksi vain Islantilaisneule taaperolle ylsi top10:een.

Vuodesta 2021 kirjoittaessa ei kai voi sivuuttaa koronaa. Vuosi sitten, kun ensimmäisiä suomalaisia rokotettiin, eli toivo siitä, että vuoteen 2022 saataisiin siirtyä jo normaalimmissa olosuhteissa, mutta toisin kävi. Sinällään meidän perheen arkeen koko hässäkällä ei ole ollut niin isoa vaikutusta kuin useimmille, koska lapset ovat onneksi vielä näin pieniä ja meistä vanhemmista kummankaan toimeentulo ei ole ollut pandemian vuoksi uhattuna. Tauti on myös tähän asti säästänyt perheemme ja lähipiirimme, vaikka vuosi sitten altistuksen vuoksi karanteenissa oltiinkin. Ulkomaanreissuja ei tällä kombolla olisi varmaan edelleenkään tullut tehtyä ilman pandemiaakaan ja mukava asuntovaunureissu saatiin kesällä tehtyä poikkeavista olosuhteista huolimatta. Meidän perheeseen on nyt tähän mennessä jaettu jo yhteensä viisi rokoteannosta, joten vakavimmalta taudilta toivomme jatkossakin olevamme suojassa, mutta huolta terveydenhuoltojärjestelmän kantokyvystä sekä lähipiirin ikäihmisistä se ei hälvennä. Toivotaan, että vuoteen 2023 päästään siirtymään lopultakin ilman isompaa koronahässäkkää.

Muutoin meillä 2022 tulee näillä näkymin olemaan taas yksi vuosi lisää lasten kasvun ja kehityksen seuraamista, retkeilyä perheen kesken, itsemme toteuttamista luomalla jotain kivaa erilaisten käsitöiden muodossa ja omalla kohdallani myös taas pikkuhiljaa asteittaista paluuta työelämään. Aika käsityöblogihan tämä on viime ajat ollut, mutta jonkinlainen lapsiperheretkeilyaspekti pyritään edelleen jatkossakin säilyttämään.