Siirry pääsisältöön

Tekstit

Videot

Softshell-haalari

Pitkälle on päästy siitä, kun viime elokuussa ompelin vauvalle ensimmäisiä pöksyjä. Jossain vaiheessa talven aikana aloin miettiä, että ehkä taidot jo riittäisivät välikausihaalarin ompeluun.  Päädyin ostamaan Jujunan Softshell Collection -kaavapaketin, jossa oli kaavat kolmeen erilaiseen lasten haalariin. Työn alle otin mallin Spring Leaf koossa 104, jonka hihoja levensin muistaakseni parilla sentillä (vertasin kaavaa käytössä oleviin haalareihin), sillä lukemani perusteella mallissa oli kovin omituisen ohuet hihat. Softshell on Majapuulta ihanaa fleecevuoritettua siilikuosia, johon niin äiti kuin tytärkin ihastui ensinäkemältä. Polvi- ja peppupaikkojen Enstex on Kimmiltä kuten myös suurin osa muista tarvittavista tilpehööreistä Microtex-neuloista alkaen. Homma piti nimittäin aloittaa ihan googlaamalla, että miten sitä softshelliä oikein ommellaan. Haalarin hidasta mutta varmaa edistymistä keittiön pöydän ääressä sai muu perhe arjessa seurata helmi-maaliskuussa muutaman viikon ajan, k

Viimeisimmät blogitekstit

Nallehattu

Stryta - Isin villapaita

Isänpäivän tiimipaidat

Vuosi 2021

Raitapaita

Sohvapöytä

Syksyn arkiompeluksia

Ruokapöytä

Vauvan body