Late Lammas -sukat kummipojalle


Viime viikonloppuna vietettiin ristiäisiä Savonmualla ja meillä oli suuri ilo ja kunnia päästä päätähden kummeiksi. Varsinainen kummilahja oli kummipojalle nimikoitu poronluusomisteinen kuksa, lappilaista käsityötä, lupauksena tulevista yhteisistä luontoretkistä. Lisäksi piti pakettiin toki pyöräyttää jotain pehmoista ja nyt ajankohtaisemmin käyttöön tulevaa. Mikäpä siis parempaa kuin villasukat. Late Lammas -sukkiin olin Pinterestiä selaillessa törmännyt aiemminkin eikä kauan tarvinnut harkita, millaiset sukat haluaisin. Pienellä googlailulla ei kuitenkaan ihan heti löytynyt juuri sopivaa ohjetta, joten päädyin tapani mukaan soveltamaan sellaisen itse. Hyvin suurena innoittajana toimi kuitenkin Lempipäiväni tänään -blogin ohje. Samalla tuli opeteltua uusi neuletekniikka, kuplaneule, josta tulee kivan pumpulisen näköinen pinta. Heti alkoi jo mielikuvitus laukata ja mieleen pulpahdella ideoita, millaisiin käsitöihin tätä hauskannäköistä pintaa voisi hyödyntää.

Late Lammas -sukat vauvalle

Lanka: Novita 7 veljestä, valkoista ja mustaa lankaa
Puikot nro 3, virkkukoukku nro 2,5
(Ohjeen tekijällä on suhteellisen tiukka käsiala)

Varsi

  • luo valkealla langalla 36 silmukkaa ja jaa ne neljälle puikolle
  • neulo suljettuna neuleena 2o2n joustinneuletta 8 krs
  • aloita kuplaneule (ks. täältä video), "kuplakerroksia" neulotaan yhteensä 5
    • 1 "kuplakerros" = 5 kerrosta sileää neuletta + 1 "kuplantekokerros"
      • "kuplantekokerroksella" pudotetaan silmukka puikolta 4 krs verran ja poimitaan vasta 5 krs alempaa takaisin puikolle ja neulotaan (4 lankaa jää "tippuneista" silmukoista), sitten neulotaan 3 s ihan normaalisti oikein -> tätä toistetaan yhteensä 9 kertaa kerroksella
    • (monimutkaiselta kuulostavaa tekstinä, mutta videolta tekniikka havainnollistuu hyvin)
  • nilkkaan neulotaan vielä 4 krs 2o2n joustinta

Kantapää

  • neulo IV-puikolle vielä I-puikon silmukat joustinneuleella
  • neulo kantalappu: 13 krs sileää neuletta IV- ja I-puikkojen silmukoilla (18 s)
  • normaalit kantakavennukset 5+8+5
    • kantakavennukset auki selitettynä: Neulo kantatilkussa oikean puolen kerrosta, kunnes jäljellä on 6 s. Tee ylivetokavennus (= nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 1 s oikein ja vedä nostettu s neulotun yli) ja käännä työ. Nosta 1 s neulomatta, neulo 6 s nurin ja neulo 2 seuraavaa s:aa nurin yhteen, käännä työ. Nosta 1 s neulomatta, neulo kunnes on jäljellä 5 s, tee ylivetokavennus. Jatka edelleen samalla tavalla siten, että sivusilmukat vähenevät koko ajan ja keski ryhmän s:t pysyvät samana eli 8:na.
  • poimi kantalapun molemmista reunoista 8 silmukkaa (yhteensä nyt siis 42 s), jaa silmukat puikoille I-IV 13+8+8+13.

Jalkaterä

  • jatka mustalla langalla sileää
  • neulo 1 krs normaalisti, sen jälkeen tee seuraavilla 5 kerroksella joka kerroksella kiilakavennukset (I-puikon lopussa 2o yhteen ja IV-puikon alussa ssk tai ylivetokavennus), sitten silmukkamäärä on 32 s
  • neulo sileää, kunnes jalkaterässä on 22 krs
  • tee sädekavennukset
    • *2o, 2o yhteen* x 8 (24 s)
    • 2 kerrosta ilman kavennuksia
    • *1o, 2o yhteen* x 8 (16 s)
    • 1 kerros ilman kavennuksia
    • 2o yhteen x 8 (8 s)
  • katkaise lanka, vedä silmukoiden läpi ja kiristä

Korva

  • luo 6 s mustalla langalla ja jaa 3:lle puikolle, jatka suljettuna neuleena
  • 1. krs: neulo 6o
  • 2. krs: *lisää yksi silmukka, 3o, lis* x 2 (10 s)
  • 3.-8. krs:  neulo 10 o
  • 9. krs: *3o, 1o yhteen* x 2 (8 s)
  • 10. krs: *2o, 1o yhteen* x 2 (6 s)
  • 11. krs: *1o, 1o yhteen* x 2 (4s)
  • katkaise lanka, vedä silmukoiden läpi ja kiristä
  • neulo 2 kpl

Silmä

  • 1. krs: virkkaa "taikarenkaaseen" (ks. video esim. täältä) 6 ks mustalla langalla
  • 2. krs: 2 ks samaan s (=lis) x 6 mustalla (12 s)
    • sulje kerros piilosilmukalla, katkaise lanka
  • 3. krs: aloita valkoisella langalla tekemällä ulkokehälle kjs, sitten *1 ks, lis* x 6 (18 s), sulje krs piilosilmukalla, katkaise lanka mutta jätä sen verran häntää, että saat valkoisella ommeltua silmän paikalleen sukkaan
  • päättele mustat langanpätkät ja toinen pää valkoisesta
  • tee toinen samanlainen silmä

Viimeistely

  • ompele korvat ja silmät paikalleen
  • päättele langanpäät
  • tee toinenkin sukka samalla tavalla

Kuvassa myös virkattu ristiäiskortti. Suomenkielinen ohje löytyy täältä.


Posio vaikenee, mutta vain hetkeksi.

EDIT 3/2021: Tulipa lopultakin päivitettyä aiemmat kännykkäräpsyt pois kansikuvista ja korvattua paremmilla valokuvilla, kun uudet Latet tuli pitkästä aikaa neulottua omalle kuopukselle.

Kommentit

Lähetä kommentti