Kolvananuuro

Viime viikonloppuna oli marraskuuksi sen verran hyvä keli, että oli taas pitkästä aikaa päästävä retkeilemään. Tällä kertaa suuntasimme Kontiolahden ja Enon rajalla sijaitsevalle Kolvananuurolle ihmettelemään tätä Pohjois-Karjalan miniversiota meille tutummasta Korouoman kanjonista. Uuron reitti -luontopolku on noin 5 kilometrin mittainen ja kiertää ympyräreittinä rotkolaakson ympäri. Se on korkeuserojen ja paikoin huonokuntoisen polkun vuoksi luokiteltu vaativaksi, eikä meidänkään mielestä sinne ole asiaa ilman vähintäänkin asianmukaisia jalkineita. Polun varrella on infotauluja alueen geologiasta ja kasvillisuudesta. Reittiä voi lähteä kulkemaan joko Enon puolella tai Kontiolahden puolella sijaitsevilta parkkipaikoilta. Reitin varrella on yksi tulentekopaikka Pienen Koiralammen rannalla.

Me jätimme automme Kontiolahden puoleiselle parkkipaikalle ja lähdimme kiertämään reittiä vastapäivään, koska järkeilimme, että on kivempi istuskella nuotiopaikalla vasta lenkin loppupuolella. Suositeltu kiertosuunta olisi kuitenkin ollut myötäpäivään ja jyrkkää rinnettä alaspäin könytessä, nukkuva lapsi kantoliinassa, syy alkoi käydä selväksi. Rinteen nouseminen ylöspäin nelivedolla olisi ollut helpompaa.

Kuten aina, kuva ei tee oikeutta rinteen jyrkkyydelle.

Kaikenkaikkiaan reitti oli kuitenkin todella mukava kulkea. Ensin kuljimme ylhäällä pitkin rotkon lounaisreunaa, josta oli paikoin puuston salliessa hienot näkymät rotkon suunnassa. Polun vasemmalla puolella pudotus alas rotkoon oli välillä hyvinkin jyrkkä ja lähellä, joten siellä täällä olisi voinut korkeanpaikankammoista jo hieman hirvittää. Sitten polku lähti laskeutumaan todella jyrkästi alas rotkoon. Onneksi oli pikkupakkasta ja polku tästä kohtaa vielä lumeton, joten liukasta ei ollut. Alas pääseminen varsinkin kantoliinassa nukkuvan vauvan kanssa oli kuitenkin ihan riittävän haastavaa.

Rotkon pohjalle päästyämme pinnanmuodot helpottuivat, mutta polku muuttui entistä hankalakulkuisemmaksi. Paikoin polulla oli lunta, välillä puro nielaisi polun ja kiertotie vaati taas nelivedolla kallioiden ylittelyä, sitten taas sai kontata polulle kaatuneiden puiden ali tai vaihtoehtoisesti kiivetä niiden yli. Reilun 3,5 kilometrin matkaan parkkipaikalta nuotiopaikalle meiltä meni suuremmin kiirettä pitämättä aika tarkalleen kaksi tuntia. Sen sijaan puolentoista kilometrin paluumatka evästauon jälkeen sujahti alle puolessa tunnissa, koska tuolla polku oli jo hyvinkin helppokulkuinen.

Rotkon pohjallakin riitti kuitenkin muutakin katseltavaa kuin vakaan jalansijan etsiminen. Jyrkät jopa 80 metriin asti nousevat kallioseinämät näkyivät sieltä paikoin paremmin kuin ylhäältä ja rotkossa kiemurteleva puro oli myös kaunis katsella.

Pienen Koiralammen taukopaikan varustuksena on puuvaja, huussi ja nuotiopaikka ilman katosta tai laavua. Siellä oli suorastaan ruuhkaa siinä vaiheessa, kun tulimme paikalle, mutta melkein kaikki olivat jo tekemässä lähtöä. Saimme vielä edellisten kävijöiden tähteeksi jääneet tikkupullataikinat jälkiruuaksi paisteltavaksi. Tulipas hyvää!