Kettusormikkaat


Blogi on elänyt hiljaiseloa viime viikot. Ei sillä, etteikö tässäkin kuussa tärkeitä merkkipaaluja olisi riittänyt tai ympäri Suomea reissattu. Tai ehkä juuri siksi, koska kotona ei ole paljon ehditty huokaisemaan ja tietokoneen ääreen istahtamaan tämän kuun aikana. Osittain syynä on myös pimeä ja sateinen syyskeli, joka ei houkuttele ulkoilemaan tai ainakaan valokuvaamaan ulkoiluita. Suurin syypää tällä hetkellä on kuitenkin suhteellisen reipas työtahti, joka onneksi kohta hieman rauhoittuu. Valokuvia ja postausaiheita kyllä löytyy...


Tähän väliin siis tällainen lyhyt postaus yhdestä tuoreimmista neulontaprojekteista: rouvan kettusormikkaat. Sormikkaat neulottu numeron 3 puikoilla 7 veljestä -langasta samalla ohjeella kuin isännän porosormikkaatkin. Kettu on silmukoitu päälle samanvahvuisella langalla, kuvio Pinterestin uumenista löytynyttä hieman mukaillen. Silmukoinnin löysin vasta tänä keväänä ja totesin varsin toimivaksi tavaksi saada vaihtelua neuleisiin. Kokemusta liian kiristävistä kirjoneulekuvioista on kertynyt sen verran, että liikaa kuviointia osaa jo varoa ainakin sukkien kanssa.


Sormikkaat kuvattu talvirenkaidenvaihtoreissulla Mikkelissä, jossa oli vielä ihan kesä ja lehdet vielä puissa puolitoista viikkoa sitten ja lumi vasta kaukainen haave. Toisin kuin pari päivää aiemmin kesärenkailla Posiolta matkaan lähtiessä. Selvittiin onneksi ehjinä perille.



Posio vaikenee, mutta vain hetkeksi.

Kommentit