Ompeluinto

Olin vuosikaudet ollut siinä luulossa, ettei ompelu ole minua varten. Satunnaista verhojen ompelua lukuun ottamatta ei ompelukoneeseen ollut tullut juuri koskettua sitten yläasteen käsityötuntien ja silloinkin se oli vähän pakkopullaa, kun neulominen tai virkkaaminen olisi ollut paljon kivempaa. Muistoissani ompeluun liittyi niin paljon kaikenlaista tylsää ja vaivalloista: kaavojen jäljentelyä ja leikkelyä, kankaiden asettelua ja leikkaamista, ärsyttävääkin ärsyttävämpää reunojen huolittelua, nuppineulojen asettelua... Eikä lopputulos silloin ikinä oikein edes ilahduttanut.

Keväällä sain työkaverilta tämän vaimon ompeleman ihanan bodyn Pikkusiskolle ja siitä se ajatus ehkä vähän lähti. Että olisipa kiva osata itsekin tehdä jotain näin hienoa. Kesällä selailin kansalaisopiston kurssitarjontaa, eikä mikään oikein iskenyt, kunnes huomasin lastenvaateompelun viikonloppukurssin. Tuonnehan voisi mennä saumuria kokeilemaan ja verestämään käsityötuntimuistoja. Kesän mittaan seurailin sosiaalisessa mediassa muiden käsitöitä ja aloin kiinnittää enemmän huomiota neulomusten lisäksi myös ompeluksiin. Etenkin yhden henkilön kuvaama kehityskaari, jossa ompelunoviisi sai alle kuukaudessa aikaan jo vaikka mitä ihania lastenvaatteita, oli erityisen inspiroiva. Eksyin sitten kangaskauppoihin jo vähän hipelöimään palalaareja ja kangaspakkoja ja jotain tarttui joka kerralla mukaan. Yhtäkkiä sinne syyskuulle, jolloin ompelukurssi olisi, tuntuikin olevan aivan liian pitkä aika. Päätin ottaa vähän varaslähtöä ja lähdin muistuttelemaan mieliin ompelutermejä ja perusteita mm. Punomon nettisivuilta. Lainasin kirjastosta myös kaikki kolme PaaPiin kaavakirjaa: vauvoille, lapsille ja naisille. Ai että, mitä ihanuuksia niistä löytyikin! Ja kaikki ohjeet hyvin yksityiskohtaisesti esitettynä, niin että tällainen aloittelijakin saisi jotain käyttökelpoista aikaan.

Ensimmäisenä ompelutyönä lähdin kokeilemaan Pikkusiskolle puolipotkareita, koska näitä sukkahousumallisia pöksyjä ei vain voi olla liikaa tällaisilla pikkuihmisillä, jotka potkivat ja nyhtävät sukat kuin sukat pois jaloistaan alta aikayksikön. Malli on PaaPiin kaavakirjasta vauvoille nimellä PaaPii potkarit. Seepratrikoo löytyi heinäkuussa Eurokankaan palalaarista Joensuun reissulla. Ostopäivänä lupailin Isosiskolle myös seepramekkoa ja heti seuraavana aamuna vaatteita valitessa tämä olisi halunnut päälleen seepramekon. Jouduin selittämään, ettei äiti ihan niin nopea ollut. Noin kuukausi sitten kuitenkin kaivoin oman äitini vanhan, 70-luvulla opiskeluaikoina osamaksulla ostetun, hyvin palvelleen Pfaffin esiin ja lähdin testailemaan sen jousto-ompeleita.

Pöksyt valmistuivat muutamassa illassa lasten nukkuessa. Totesin, että kaavojen asettelu ja kankaiden leikkely olivatkin itse asiassa mitä parasta rentoutumispuuhaa ja valmistakin tuli mukavasti nopeammin kuin neulomalla. Sitä paitsi jousto-ompeleella välttää sen ärsyttävän siksakkailun! Lastenvaatetrikoiden kuositkin ovat niin herkullisia, että niitä on ilo niin katsella kuin ommellakin. Ompelukonevanhus toimi kuin unelma eikä tarvetta saumurin hankkimiselle tällä erää ole, vaikka nyt jäinkin aivan koukkuun tähän lastenvaateompeluun. Sittemmin on jo kaikenlaista tekelettä valmistunut keittiönpöydän ääressä. Näitä pikkuhiljaa esittelen täällä bloginkin puolella.