Asuntovaunureissussa

Kesäkuisesta asuntovaunureissustamme alkaa jo olla kulunut kaksi kuukautta, joten on korkea aika tiivistää reissun kohokohdat ja kommellukset tänne bloginkin puolelle. Kummallakaan meistä ei ollut aiempaa kokemusta asuntovaunuilusta, Isi sentään oli joskus ollut asuntoautolla reissun päällä. Asuntoauto olisikin ollut tutumpi ja mieluisampi kulkupeli, mutta päädyimme kuitenkin asuntovaunuun ihan sen vuoksi, että epäröimme, miten lasten turvaistuimen ja -kaukalon saisi asuntoautoon kiinnitettyä. Ajattelimme, että oman auton kanssa vaunua vetäessä ei ainakaan sitä tarvitsisi murehtia.

Vuokravaunun haimme läheltä Kuopiota eräänä sateisena sunnuntaina. Vaunu ei ollut siitä pienimmästä päästä, joten kuskin paikalla istuvaa Isiäkin vähän hirvitti lähteä sitä vetämään. Dieselin kulutuskin suurin piirtein tuplaantui perävaunun myötä. Sateessa taitettu ensimmäisen päivän taival noin neljänsadan kilometrin päähän ystäväperheen luo kului rattoisasti lasten huutoa kuunnellessa. Homma kosahti siihen, että taapero ehti nukahtaa noin minuutiksi ennen Varkauteen lounastauolle pysähtymistä. Tästä seurasi se, että päiväunille ei enää sen jälkeen nukahdettu, vaikka väsy olisi ollut. Sen sijaan suristiin ja itkettiin non-stop kaikkea mahdollista. Pikkusisko tosin nukkui lounastauon jälkeen äänimaisemasta huolimatta sikeästi useamman tunnin. Kunnes heräsi Lahden kieppeillä huutamaan nälkää juuri pari minuuttia sen jälkeen, kun sisko oli juuri lopultakin nukahtanut. Sitten äkkiä etsimään pysähdyspaikkaa huutavan vauvan tankkaamista varten. Reittivalinta moottoritien rampilta sivuun ei ollut otollinen ja saimme huristella hyvän matkaa reitiltä sivuun ennen yhdistelmäajoneuvollemme soveltuvan pysähdyspaikan löytymistä. Kuin ihmeen kaupalla taapero pysyi unessa sen aikaa. Kunnes heräsi huutamaan juuri, kun vauva oli saanut vatsansa täyteen. Tätä saatiin taas kuunnella noin tunnin verran, kunnes noin 10 minuttia ennen perille saapumista taapero yhtäkkiä totesi: "Nukuin hyvät päiväunet. Pellolla on pinkkejä heppoja." No hyvä. Ilta ystäväperheen luona sujui kuitenkin todella mukavasti ja meidän Isosisko ja ystävien liki saman ikäinen tyttö touhusivat kivasti keskenään, vaikka edellisen kerran tavatessaan olivat kumpainenkin olleet vielä vauvoja. Isosisko nukahti hyvin yöunille, mutta illan tohinasta yliväsynyttä Pikkusiskoa saimme kärrytellä vielä puoliltaöin pitkin eteläsuomalaisen pikkukunnan peltomaisemia.

Asuntovaunun nukkumisjärjestelyt aiheuttivat hieman pään raapimista ensimmäisenä iltana. Olimme ajatelleet, että esikoisen matkasänky mahtuu jotenkin sinne, jos vaikka pöydänkannen irrottaa. No eihän se ollutkaan irrotettavissa ja ainoat paikat, johon matkasängyn sai sopimaan vaunun sisällä olivat aikuisten sängyn päällä tai "keittiössä" blokkaamassa kulkuväylän niin vessaan kuin ulko-ovellekin ja sopivasti kaasuhanojen nappuloiden vieressä. Ratkaisimme ongelman nukuttamalla taaperon ensin matkasänky meidän sängyn päällä ja siirtämällä sängyn nukkuvine lapsineen sitten tuohon keittiöön meidän mennessä nukkumaan. Luotto siihen, että tämä kyllä kerran nukahdettuaan vetelee sikeästi hirsiä koko yön oli kova ja näin onneksi myös kävikin koko reissun ajan.

Toisena reissupäivänä lähdettiin päiväuniaikaan liikkeelle ja nyt optimointi onnistuikin hyvin ja taapero nukkui liki koko matkan Luukin leirintäalueelle sikeästi. Siellä tavattiin pitkästä aikaa tämän kummitäti ja lähdettiin porukalle retkelle Kaitalammelle. Pian kaksi vuotta täyttävä esikoisemme käveli ison osan matkaa reippaasti itse ja halusi pitää kummitätiä kädestä kiinni. Välillä joudutettiin matkaa nostamalla tyttö isän selkään kantorinkkaan. Pikkusisko kulki kompaktisti äidin kantorepussa ja nukkui koko reissun. Ikää pienimmäisellä oli tuolloin vähän vajaa kolme kuukautta. Reitti Luukista Kaitalammelle olisi kyllä ollut helposti myös vaunuilla kuljettavissa, mutta koska emme reittiä ennalta tunteneet niin varustauduimme metsäisempään polkuun.

Kolmantena päivänä aamupäivä potkupyöräiltiin vielä Luukin tiluksilla ja ajoitettiin taas ajopätkä päiväuniaikaan. Iltapäivällä saavuimme Fiskarsin kylään, jota kiertelimme lähinnä ulkosalla, koska lasten ehdoilla mentiin, eikä 2-vuotiasta ihan kauheasti kiinnostanut pikkuputiikkien kiertely. Sepän pajalla toki käytiin takomuksia tutkimassa ja äiti piipahti parissa käsityökaupassa muun porukan touhutessa puistossa. Ulkoakin päin kauniina päivänä kierreltynä oli Fiskars käymisen arvoinen paikka. Seuraavaksi yöksi ajettiin puskaparkkiin Lappohjaan Högsandin hiekkarannan parkkipaikalle.

Seuraavan päivän aamupäivä vietettiin Hankoa ihmetellen, täälläkin lähinnä leikkipuistossa ja luonnon helmassa. Asuntovaunu jätettiin kaupungin ulkopuolelle parkkiin, jotta liikkuminen kaduilla olisi hieman ketterämpää. "O-ou, peräkärry unohtui!" totesi 2-vuotias. Bongasimme rannasta lähtevän Rakkauden polun, joka vei meidät luonnon keskelle kauniisiin merimaisemiin aivan Hangon keskustan tuntumassa. Reitin sai jopa rymyttyä lastenvaunujen kanssa, joskin se välillä tarjosi pientä rytkytystä kyytiläiselle. Lounas syötiin Itäsataman maisemissa ravintolan terassilla ennen matkan jatkumista. Pieni pysähdys tehtiin myös Museokortti-kohde Hangon rintamamuseossa. 

Iltapäivällä saavuttiin Varsinais-Suomeen Kurjenrahkan kansallispuiston parkkipaikalle, jonne jäimme seuraavaksi yöksi. Illalla käytiin vähän potkupyöräilemässä metsätiellä ja lasten mentyä unille me aikuiset kävimme vuorotellen pulahtamassa lämpimässä Savojärvessä. Reitti ilta-auringossa kapeaa metsäpolkua pitkin järven rantaan oli jo itsessään elämys.

Viidennen reissupäivän aamupäiväohjelmaan kuului retki Kurjenrahkassa, joka oli meille kaikille aivan uusi kansallispuisto. Kiersimme 1,7 km pitkän esteettömän Karpalopolun, jonka taaperokin sai hurjastella koko matkan potkupyörällä ja pikkusisko kulki näppärästi mukana vaunuissa päiväunia vedellen. Leveät pyörätuolikelpoiset pitkospuut kesäisellä suolla olivat ilo kulkea, etenkin kun kaikki hyttyset olivat ilmeisesti helteiden myötä kaikonneet pois. Reitin varrella nähtävyytenä oli Kuhankuonon rajakivi, jonka luona saattoi tehdä helpon maakuntamatkan kiertämällä muutamalla askeleella seitsemän kunnan alueella.

Loppupäiväksi suuntasimme sukuloimaan Ulvilaan suvun vanhimman luo. Esikoinen oli viimeksi tavannut isoisotätinsä 1,5 vuotta sitten, mutta oli heti valmis kömpimään tämän syliin. Illaksi majoituimme Poriin Yyterin leirintäalueelle.

Seuraavana aamupäivänä pakkasimme eväät ja uikkarit mukaan ja lähdimme tietysti merenrantaa ihmettelemään. Taaperokin oli innoissaan uimaan lähdössä ja höpötti siitä koko aamun tauotta, mutta kastettuaan varpaansa helteestä huolimatta jäisen kylmään Itämereen tulikin toisiin aatoksiin ja olikin sitten enemmän hiekkaleikkien kannalla. Rannassa myös tuuli niin, että tukka meinasi lähteä, joten loppujen lopuksi eväsretkeilimme dyynien toisella puolella tuulensuojassa. 

Sitten olikin edessä pidempi ajopätkä ja illaksi asetuimme leiriin Jyväskylän eteläpuolelle Korpilahdelle Kärkisten sillan tuntumaan. Jälkikasvun mentyä nukkumaan iltapesut Päijänteessä ja iltapalaa asuntovaunun edessä ilta-auringosta nauttien, ei hassumpaa.

Viimeisenä kokonaisena reissupäivänä kurvasimme Ysitien lemmikkiin kotieläinpihan eläimiä ihmettelemään. Tämä eläinpiha oli kaikkien mieleen: taapero pääsi silittelemään ja syöttämään eläimiä sekä ajelemaan ponikärryillä ja meille aikuisille piha tarjosi silmänruokaa, sillä alue oli todella kaunis ja kaukana mistään muovisesta turistirysästä. Ja olihan sitä minipossua hauska aikuistenkin rapsutella...

Reissun viimeinen yö vietettiin leirintäalueella Hankasalmella ennen paluuta Kuopioon. Vaunua palauttaessa seurailimme vielä toisella silmällä kännykän ruudulta ystäväperheen pienokaisen ristiäisiä etäyhteyden kautta.

Kaikenkaikkiaan reissu sujui todella hyvin, jos ei ensimmäisen päivän automatkaa lasketa. Alun pään raapimisen jälkeen nukkumisjärjestelytkin onnistuivat lasten kanssa vaunussa hyvin ja ensimmäisen illan jälkeen vauvakin nukkui koko reissun paremmin kuin koskaan aiemmin. Ruokahuollossa mentiin siitä, missä aita on matalin: ulkona syömistä, piknikeväitä ja eineksiä pahvilautasilta. Mahdollisuudet fiinimpäänkin kokkailuun vaunussa toki olisivat olleet, mutta tällä taapero-vauva-kombolla ei lähdetty venyttämään kenenkään hermoja ruuanlaiton kanssa. Totesimme kyllä, että asuntovaunu taitaa olla tarkoitettu enemmän sellaiseen "majoitutaan yhdelle leirintäalueelle viikoksi" -tyyppiseen karavaanarointiin ja asuntoauto tulee todennäköisesti jatkossa olemaan se meidän ensisijainen valinta näistä kahdesta.