Hiidenportti

Hiljaista on ollut blogin puolella. Syyskuu taisi olla blogin historian ensimmäinen kuukausi ilman ainuttakaan postausta. No, täällä sitä kuitenkin edelleen ollaan, vaikkakin nyt kahden töissä käyvän aikuisen ja yhden päiväkoti-ikäisen taaperon huushollissa kevyt kaaos tahtoo olla läsnä jollain tasolla koko ajan. Viikonloppuisin retkeiltyäkin on tullut, mutta blogijutuiksi asti eivät reissut ole tähän mennessä vielä ehtineet, koska jostain syystä iltaisin on ollut muutakin puuhaa. Koetetaan nyt tehdä parannus asiaan ja lähdetään kronologisessa järjestyksessä elokuisista retkistä, jotta saadaan vielä vähän kesän tuulahdusta tänne syyskeleihin. 

Elokuun puolivälissä lähdimme kummipojan perheen kanssa Hidenporttia katsastamaan. Hiidenportti oli ensimmäinen kansallispuisto, jossa Pikkumurmelimme vieraili vuosi sitten kahden kuukauden ikäisenä. Tuolloin retkeilimme puiston toisessa päässä, Käärmesärkältä Pitkälle-Portille ja tuon reissun kuvaus löytyy blogista täältä. Nyt tällä kertaa suuntasimme katsastamaan "varsinaista" Hiidenporttia jylhine rotkolaaksoineen Sotkamon puolelle puiston luoteispäähän.

Sää helli meitä tuolloin vielä auringonpaisteella ja liki kahdenkymmenen asteen lämpötiloilla. Kahdella kantorinkalla varustautunut kuusihenkinen joukkiomme lähti matkaan Palolammen parkkipaikalta, josta lähdimme kiertämään Hiidenkierrosta vastapäivään. Ensin reitti nousi Kovasinvaaralle, jossa aikoinaan oli tila rakennuksineen, nyt enää perinnemaisemaa edustava niitty, jossa kulkija saattoi vain kuvitella, millaista elämä täällä kaukana kaikesta oli pari vuosisataa sitten mahtanut olla.

Kovasinvaaralta polku laskeutui itse Hiidenportin maisemiin. Kolmen kilometrin ympyräkierros tulee, jos jatkaa heti Hiidenportilta takaisin Palolammelle, mutta reitin parhaat maisemat osuvat kyllä Hiidenportin ja Porttilammen laavun välille, joten suosittelemme kyllä kovasti tuolla poikkeamista, mikä lisää matkaa yhteensä kahdella kilometrillä. 

Porttilamme laavulla pidimme evästauon. Mikään kovin taaperoystävällinen taukopaikka tuo ei kyllä ole, koska nuotiopaikalta tippuu kallio melkein suoraan pari metriä Porttilammen järveen, joten ainakaan meidän vipeltäjää ei sekunniksikaan voinut jättää omiin touhuihinsa eikä laskea muutamaa metriä lähemmäs rantakallioita. Rauhallisempi ja vähän vanhempi kummipoika sen sijaan kyllä viihtyi kaikessa rauhassa äitinsä kanssa rannassa veden pintaa katselemassa.

Paluumatkalla reitti laskeutui alas rotkoon portaita pitkin ja toista puolta jälleen ylös ja siitä vähitellen takaisin Palolammen parkkipaikalle. Jos jättäisi piston Porttilammelle tekemättä, niin ainoa reitin varrelle osuva tulipaikka olisi sitten vasta Palolammen parkkipaikan tuntumassa.

Retki hyvässä seurassa ja mukavassa kelissä oli jälleen kerran oikein onnistunut. Kaksi yksivuotiasta tuntuivat nauttivan luonnosta ja yhteisestä retkeilystä vähintään yhtä paljon kuin me aikuisetkin. Tällä porukalla tullaan tulevina vuosina varmasti valloittamaan vielä aika monta muutakin kansallispuistoa ja retkeilyaluetta.