Parppeinvaaralla

Mökillä hyvin sujuneiden telttaöiden innoittamina lähdimme pari viikkoa sitten yhdeksi yöksi Ilomantsiin Petkeljärven retkeilykeskuksen leirintäalueelle teltan kanssa asustelemaan. Korkeasärkällä piti tietysti käydä ensimmäisenä päivänä kävelemässä, onhan se ainakin allekirjoittaneen mielestä varmaankin yksi Pohjois-Karjalan kauneimmista poluista. Illalla paisteltiin makkaraa leirintäalueen grillikatoksessa ennen painumista unille. Yö nukuttiin hyvin, vaikkakin hyttysiä eksyikin kotaan vähän toivottua enemmän. Ensi kerralla muistetaan kiristää myös kodan hatun hyttysverkko kiinni...

Seuraavana päivänä olimme vähän miettineet kanootin vuokraamista retkeilykeskukselta, mutta päädyimme kuitenkin skippaamaan sen ja tyydyimme aamupäivän osalta leikkipuistossa puuhailuun. Pikkumurmeli oli edellisenä päivänä saanut yksivuotisneuvolassa rokotteensa ja oli selkeästi väsynyt ja kärttyinen. Teltassa nukuttujen pitkien päiväunien, joiden aikana vanhemmat lueskelivat kirjaa (ja läiskivät hyttysiä) teltan ulkopuolella, jälkeen pakkasimme kimpsut ja kampsut kasaan ja suuntasimme Ilomantsin keskustaan tutustumaan Parppeinvaaraan.

Aivan ensimmäisenä kävimme nautiskelemassa Parppeinpirtin herkullisesta nykykarjalaisesta pitopöydästä, joka notkui jos minkälaisia herkkuja. Syömisestä aina innostuvalla Pikkumurmelilla oli omia sormiruokaeväitä mukana ja liikeni buffetistakin jotakin pienellekin ihmiselle syömäkelpoista lautaselle, joten hänen maiskutellessa omia sapuskoitaan saimme me vanhemmatkin rauhassa nautiskella vatsat täyteen karjalanpiirakoita, erilaisia alkuruokaherkkuja, karjalanpaistia, lohta ja vatruskoita. Väkeä oli paljon liikkellä, vaikka perinteinen suomalainen lounasaika oli jo hyvän aikaa sitten ohi. Pöytävaraus lienee hyvä tehdä, jos puoliltapäivin haluaisi tulla syömään. Pirtin yläkerrassa oli mukava lasten leikkinurkkaus, josta Pikkumurmeli ei olisi malttanut millään lähteä pois.

Ruumillisesti ravittuina siirryimme henkiseen ravintoon parkkipaikan toiselle puolelle Parppeinvaaran runokylään, jossa vierailija pääsee tutustumaan perinteiseen karjalaisuuteen, kanteleen soittoon, karjalaiseen luontoon, ortodoksisuuteen ja sotahistoriaankin. Alueella on komea karjalaistalo Runonlaulajan pirtti, jossa päivittäin pääsee kuulemaan kanteleen soittoa livenä, lisäksi siellä on taidenäyttelyitä. Pihalla oli vanhoja aittoja, joissa kerrottiin mm. runonlaulaja Mateli Kuivalattaresta, jonka runoilla oli tärkeä rooli Kantelettaren synnyssä. Luontopirtti Mesikässä oli esillä perinteinen luonnonhistoriallinen näyttely täytettyine eläimineen, mutta kiinnostavat raamit sille antoi tieto siitä, että suuri osa eläimistä oli ilomantsilaisen opettajan ja eränkävijän itse täyttämiä. Korona-ajan vuoksi lasten leikkipaikka "karhuluola" oli valitettavasti suljettu, siellä olisi Pikkumurmelin ollut hauska puuhastella museokierroksen lomassa.

Runokylästä löytyi näiden lisäksi myös tsasouna ja sotahistoriaa esittelevä Rukapirtti, joka rakennettiin alun perin jatkosodan aikana kenraalimajuri Erkki Raappanan asumukseksi Rukajärven komentopaikalle, siirrettiin myöhemmin Lieksaan metsästysmajaksi ja Patvinsuon kansallispuiston perustamisen jälkeen nykyiselle paikalleen Parppeinvaaralle. Paljon oli Runokylässä nähtävää ja taas tuli Museokorttia hyödynnettyä. Pikkumurmeli kulki museokierroksen kantorinkassa selässä.