Seinävuoren rotkolaakso

Helatorstain keväisessä auringonpaisteessa lähdimme retkelle Tuusniemelle kummipoikamme perheen kanssa. Seinävuoren rotkolaaksolle on opaskyltti Kuopio-Joensuu -tien varressa ja jo pitkään oli ollut puhetta, että siellä voisi porukalla lähteä käymään, kun matka sinne on kummallakin perheellä suunnilleen saman mittainen.

Rotkolaakso on opaskylttien mukaan liki kaksi miljardia vuotta sitten revennyt kallionhalkeama, joka on saanut nykyisen muotonsa viimeisimmän jääkauden aikana. Rotko on noin puoli kilometriä pitkä, 20-40 metriä leveä ja parhaimmillaan jopa 25 metriä syvä. 2,5 kilometriä pitkälle ympyräreitille on mahdollista lähteä kahdelta toisiaan melko lähellä olevalta parkkipaikalta. Me päädyimme, toisin kuin kaikki muut tuon päivän retkeilijät, jättämään auton tien päässä sijaitsevalle perimmäiselle parkkipaikalle, josta lähdimme kiertämään reittiä myötäpäivään. Ensin ihastelimme alla jyrkästi putoavaa kanjonia näköalapaikalla ja pian polku laskeutuikin alas rotkoon, jossa solisi sammalmättäiden välissä puro. Rotkon pohjalla näkyi paikoin vielä lunta, mutta polku oli jo täysin lumeton ja enimmäkseen kuiva. Reitti nousi takaisin ylös rotkon toisella puolella ja siellä päästimme lapset kantorinkoista alas varvikkoon hetkeksi touhuilemaan. Kohta puolitoistavuotias kummipoikamme keräsi innoissaan käpyjä ja keppejä ja ihmetteli puolukanvarpujen seassa laiduntavaa Pikkumurmelia.

Rotko päättyi melko äkillisesti ja puro laski Pieneen Seinälampeen. Polku kapusi vielä korkeahkolle mäelle ennen laskeutumistaan soiselle metsätaipaleelle. Kummipoika rakastaa pitkospuilla tepastelua ja jaksoikin ihailtavan reippaasti kävellä pitkän matkaa varsin uuden näköisiä ja hyväkuntoisia pitkoksia pitkin laavulle saakka.

Laavu oli iso ja hyväkuntoinen, vieressä oli myös vieläkin suurempi umpinainen kota, joka vetäisi varmaan parikymmenpäisen joukon sisäänsä. Lisäksi löytyi tietysti myös siisti ulkohuussi ja puuvarasto. Paistelimme makkarat, ruokimme lapset ja nautiskelimme aurinkoisesta kevätpäivästä. Laavulta matka autolle oli lyhyt ja kului hujauksessa.

Innolla odotamme tulevia retkiä tällä porukalla. Varsinkin näin korona-aikana ei ystäviä ole päässyt tapaamaan niin usein kuin olisi toivonut. Lasten kasvaessa tulee heistä olemaan vuosi vuodelta enemmän seuraa toisilleen ja meidän vanhempienkin luontoelämykset muuttuvat sitä mukaa, kun lasten kanssa tulee ihmetelleeksi luontoa aivan tuoreesta näkökulmasta.