Hillasukat


Kivoja pikkusukkia on tullut tehtyä lahjaksi useampia, mutta niinhän siinä usein käy, että suutarin lapsella ei ole kenkiä. Nyt päätin lopultakin korjata vääryyden ja neuloa pitkään suunnitelmissa olleet kuplaneulesukat Pikkumurmelille. Opettelin kuplaneuleen reilu vuosi sitten Late Lammas -sukkia tehdessä ja jo silloin oli mielessä, että tällä tyylillähän saisi vaikka mitä hauskoja neuleita aikaiseksi.


Pikkumurmeli syntyi keskellä hilla-aikaa ja äidin toistaiseksi viimeistä hillasuorypemistä käynee kiittäminen myös synnytyksen käynnistymisestä. Oli siis enemmän kuin sopivaa neuloa tyttöselle soiden kultamarjojen väreissä loistavat villasukat. Pinkillä langalla saisi vadelmasukat ja tummansinisellä karhunvatukkasukat.


Omalla neuletiheydelläni sain tällä ohjeella jalkaterän pituudeksi 11 cm, joka on juuri sopiva kymmenkuiselle pienokaisellemme. Kierrejoustinvarsi on aika tiukka, mutta ainakin meidän Pikkumurmelilla sen on pakko olla niin, jos sukan haluaa pysyvän jalassa yli viisi sekuntia. Nimittäin jos sukka ei konttauksen tiimellyksessä tipahda pois itsestään, niin neiti viimeistään nyhtää sen itse pois jalasta hetken kuluttua. Näistä sukista hän ei kuitenkaan ole onnistunut vielä pääsemään eroon, vaikka yritystä ei ole kyllä puuttunut. Ajattelin vielä laittaa Sock-Stopilla sukkien pohjiin jarrut, jotta meidän jo tuen kanssa kävelevä ja tuetta seisova melkein-taapero (apua, mihin se vauva-aika meni!) pysyy paremmin pystyssä.


Hillasukat

Lankana Novita 7 veljestä, oranssi ja sammalenvihreä
4 mm puikot ja 3 mm virkkuukoukku

Varsi

Luo vihreällä langalla 28 s ja jaa tasaisesti puikoille. Neulo suljettuna neuleena kierrejoustinta: *1 s takareunasta oikein, 1 s nurin*. Aloita kantalappu, kun varren pituus on 8 cm.

Kantalappu

Kantalapussa alkaa kuplaneule. Sanallisesti selitettynä se kuulostaa todella monimutkaiselta, mutta ei sitä oikeasti ole. Suosittelen katsomaan vaikkapa tämän videon tekniikan selventämiseksi, myös Late Lammas -sukkieni ohjetta kannataa lukea periaatteen selventämiseksi.

Ota käyttöön oranssi lanka. Neulo 14 s oikein, käänny, ja neulo kantalappua tasona sileänä neuleena yhteensä 6 kerroksen verran. Seitsemäs kerros on "kuplantekokerros": *neulo 3 s oikein, sitten pudota seuraava silmukka puikolta ja pura niin monta kerrosta, että neljä lankaa jää tippuneista silmukoista, neulo alemmalta kerrokselta silmukka*, toista tätä vielä kaksi kertaa ja neulo 2 s oikein. Jatka kantalapun neulomista normaalisti taas 5 krs verran. Sitten seuraa taas "kuplantekokerros": neulo 1 s, *pudota seuraava silmukka puikolta ja pura niin monta kerrosta, että neljä lankaa jää tippuneista silmukoista, neulo alemmalta kerrokselta silmukka, neulo 3 s oikein* ja toista tätä vielä kaksi kertaa, neulo 1 s oikein. Neulo taas 5 tavallista kerrosta ja vielä kolmas "kuplantekokerros". Nyt kantalapussa on yhteensä 19 kerrosta.

Eli kantalappu tiivistettynä: neulo 3 kuplakerrosta 14 silmukalla.

Kantakavennukset

Aloita kantakavennukset nurjalla puolella: neulo 9 s nurin, neulo 2 nurin yhteen, käännä työ. *Nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 4 s oikein, tee ssk tai ylivetokavennus, käännä työ. Nosta 1 s nurin neulomatta, neulo 4 s nurin, neulo 2 s nurin yhteen.* Toista *-* kunnes reunoilta silmukat loppuvat.

Eli kantakavennukset tiivistettynä: 4+6+4

Jalkaterä

Poimi kantalapun reunoista 9 + 1 silmukkaa ja ala neuloa näillä 40 silmukalla sileää. Tee kiilakavennukset (I puikon lopussa 2 oikein yhteen ja IV puikon alussa ssk tai ylivetokavennus) joka kerroksella yhteensä 6 kertaa, kunnes jälkellä on enää 28 silmukkaa.

Jalkaterässäkin seitsemännellä kerroksella alkaa kuplanteko. Huolehdi, että purkusilmukka ei osu kiilakavennussilmukan päälle, koska sitä ei voi purkaa. Jatka kuplakerrosten tekoa jalkaterässäkin seuraavasti: 5 kerrosta tavallista sileää ja kuudennella kuplanteko. Neulo yhteensä 4 kuplakerrosta.

Kärkikavennukset

Kavenna seuraavalla kerroksella 7 silmukkaa neulomalla 2 s yhteen joka kuplan kohdalla, jää 21 s. Tein itse kavennukset niin, että yhteen neulotut silmukat olivat kuplan viimeinen silmukka ja alemmalta kerrokselta neulottu silmukka. Tee viimeinen kuplakerros niin, että tavallisia kerroksia onkin vain neljä (kavennuskerros + 3 tavallista) ja jo viides kerros on kuplantekokerros. Lisäksi kuplanteossa nyt vain kolme lankaa jää tippuneista silmukoista ja kupla on leveyssunnassakin vain 2 s + alemman kerroksen silmukka leveä, eli kuplista tulee pienempiä. Kuplia tulee aiempaan tapaan seitsemän. Sitten kavennetaan seuraavan kerroksen aikana 7 s, jää 14 s. Viimeisellä kerroksella kavennetaan taas 7 s (eli neulotaan koko kerros *2 s oikein yhteen* x 7), jää 7 s. Katkaise lanka ja pujota silmukoiden läpi, kiristä.

Viimeistely

Marjamainen ulkonäkö viimeistellään virkkaamalla vihreällä langalla hapsukerros nilkan kohdalle. Koukkaa varren viimeisen vihreän kerroksen nurjan silmukan alta lanka ja *virkkaa 4 kjs, käänny, virkkaa toisesta silmukasta koukusta alkaen 1 piilosilmukka, 1 kiinteä silmukka, 1 puolipylväs. Sitten virkkaa taas piilosilmukka seuraavan varren nurjan silmukan alta*. Toista *-* koko varren ympäri, yhteensä siis 14 hapsua tulee. Päättele kaikki langanpäät.


Siirryttiin muuten lopultakin nykyaikaan ja tehtiin Mättähältä mättähälle -Instagram-tili. Löytyy täältä. Ottakaahan seurantaan! Lisäillään sinne pikkuhiljaa vanhoja parhaita paloja blogin puolelta, mutta pääpaino tietysti aina uusissa postauksissa.

Kommentit