Kantorinkkaa testaamassa

Koronavarotoimenpiteet eivät onneksi meidän harrastuksiamme ole haitanneet, sillä väentungosten sijaan suuntautuvat aktiviteettimme tänäkin viikonloppuna, kuten yleensäkin, ulos luonnon rauhaan. Posti toi eilen tilaamamme uuden kantorinkan ja sitä oli tietysti heti päästävä testaamaan.

Kantorinkkaa valitessamme pohdimme Deuter Kid Comfort Pron ja Vaude Shuttle Premiumin välillä ja päädyimme Vaudeen, koska siinä näytti säilytystilaa muille tavaroille olevan järkevämmin. Näin ensimmäisen koekäytön jälkeen voimme sanoa olevamme erittäin tyytyväisiä vehkeeseen. Rinkka oli helposti säädettävissä kantajan mittoihin ja siksi mukava kantaa. Se seisoi tukevasti pystyssä ja siksi Pikkumurmelin paketoiminen kyytiin sujui helposti. Lapsen turvavyöt rinkassa näyttivät asiallisilta ja niissäkin oli hyvin portaatonta säätövaraa. Ainakin vielä näin kevyellä lapsella rinkan laitto selkäänkin onnistuu hyvin yksinäänkin. Eväät mahtuivat lapsen tarvikkeiden lisäksi hyvin rinkkaan ja isi sai keskittyä kuvauskaluston kantamiseen.

Lähdimme patikoimaan Lehmon urheilukentältä hiihtoladun pohjaa pitkin. Joitain innokkaita hiihtäjiä oli jäljistä päätellen käynyt ladulla vielä joitain päiviä sitten, mutta nyt jäisellä ja kuoppaisella latupohjalla sai kyllä ihan ilman omantunnontuskia tallustella jalan, koska tuonne ei enää kukaan suksiaan arvostava lähtisi hiihtämään. Reilun parin kilometrin matka Utranharjun laavulle sujui rinkka selässä mukavasti. Pikkumurmeli istuskeli tyytyväisenä rinkassa maisemia katsellen ja torkahti jossain vaiheessa eikä nukkuessakaan pää pahemmin päässyt retkottamaan. Rinkan mukana tuli myös pörröinen sammakko-otus, joka oli tarkoitettu rinkan päälle asetettavaksi lapsen katseltavaksi. Se tuntuikin Pikkumurmelia kiinnostavan ja ainakin kotona testiajelulla se päätyi ihan suuhunkin asti tutkittavaksi. Ulkona tämän Michelin-ukon sorminäppäryys muutaman tumppukerroksen alla tosin ei riittänyt kuin sammakkokaverin tuijotteluun.

Laavulla saimme alkuun olla ihan keskenämme. Kantorinkan yksi erinomainen ominaisuus, jota ei ollut alkuun tullut edes huomioitua, oli se, että Pikkumurmeli saattoi istuskella siinä samalla, kun me virittelimme nuotiota ja kaivoimme eväitä valmiiksi. Tähän asti taukopaikoilla on toinen ollut aina syli varattuna Pikkumurmelille, mutta nyt tämä saattoi tyytyväisenä seurailla puuhiamme rinkassa istuskellen. Varsinkin sytykelastujen vuoleskelu oli hauskaa seurattavaa ja nuotiosta nousevat liekitkin olivat iso ihmetyksen aihe. Rinkan seisontatuki oli sen verran jämäkkä, eikä mene kasaan kuin tietystä narusta vetämällä lukituksen avaamalla, että vaikutti siltä, että rinkka ei kaatuisi vaikka Pikkumurmeli keksisi kovemminkin ruveta heilumaan istuimellaan.

Utranharjun laavu sijaitsee nimensä mukaisesti Utranharjulla pururadan varressa. Maisemat avautuvat alla olevalle sorakuopalle. Talvisin laavun ohi kulkee hiihtolatu, ainakin jos lunta on talven aikana vähän paremmin kuin tänä vuonna. Olimme kerran aikaisemminkin käyneet täällä yhdessä viime keväänä, sillä myös maastopyöräreitti Jaama Trail mutkittelee Utranharjun yli Utrasta Lehmoon. Jaama Trailia voi ainakin meidän isi kovasti suositella, joskaan ihan kokemattoman maastopyöräilijän ei sitä kannata lähteä välttämättä ihan yhdeltä istumalta kokonaan ajamaan, koska n. 60 kilometrin matkaan saa kyllä aikaa ja energiaa kulumaan. Jospa tämä äitikin pääsisi sen ensi kesänä ajamaan, kun iso maha ei ole enää jarruna.

Huomenna koitetaan löytää vielä lunta ahkion kanssa hiihtelyä varten ja ottaa kunnolla ilo irti aurinkoisesta viikonlopusta.