Muumipeikko-pehmolelu


Tänä viikonloppuna kävimme Pikkumurmelin kanssa Kuopiossa juhlimassa jo niin ison kummipoikamme ensimmäisiä syntymäpäiviä. Pikkumurmeli sai maistaa pikkuvieraiden omaa banaanikakkua hedelmäsosekuorrutuksella ja innostui isojen poikien perässä ensimmäistä kertaa nousemaan kahdelle jalalle seisomaan äidistä tukea ottaen.


Olin jo joskus aiemmin selaillut kirjakaupassa aivan ihanaa Tove Janssonin alkuperäisillä muumihahmoilla kuvitettua kuvasanakirjaa (Muumien iso kuvasanakirja, WSOY 2019) ja haaveillut sen ostamisesta. Nyt yksivuotissynttärit olivat oiva syy hankkia se kummipojalle, varsinkin kun kyseessä on kirjoista kovasti kiinnostunut pikkumies. Mietimme kyllä, onko hieman yliampuvaa antaa yksivuotiaalle suomi-englanti-sanakirja, mutta sehän vain lisää kirjan käyttöaikaa, kun sen voi taas kaivaa esiin, kun pienellä koululaisella aikanaan alkaa kieltenopiskelu ala-asteella.


Jotain itse tehtyä haluaa kummitäti aina pakettiin myös kääräistä ja kummipojan perhe jos joku arvostaa käsitöitä. Mieleen muistui joskus Novitan nettisivuilla näkynyt Muumipeikko-pehmolelun ohje ja siellähän se edelleen oli löydettävissä. Lankana käytin ohjeen mukaisesti Novitan Muumitalo-lankaa, vaikka eiköhän mikä tahansa valkoinen lanka olisi asiansa ajanut. Ohjeessa oli 3 mm puikot, mutta käytin itse 2,5 mm puikkoja, jotta neuloksesta tulisi mahdollisimma tiivistä ja Muumista ehkä vähän pienempi kooltaan. Välillä tämä aiheutti päänvaivaa, kun kerrosten sijaan ohjeessa välillä käskettiinkin neulomaan esimerkiksi 5 cm. Onneksi neuletiheysohjeista sai tarkistettua, että jos kerran 10 cm on 32 kerrosta, niin 5 cm on sitten todennäköisesti 16 krs. Monimutkaisuudestaan huolimatta Muumipeikko oli helppo neuloa erittäin yksityiskohtaisten ohjeidensa ansiosta. Samalla tällainen kohtuullisen kokenut neulojakin oppi uusia niksejä. Tämän ohjeen pohjalta olisi helppo neuloa vaikka koko muumiperhe.



Kommentit