Uusi-Seelanti: Pohjoissaari

Heti alkuun: ei, emme ole lähteneet pikkuvauvan kanssa maailman ääriin. Kotiäiti täällä vain fiilistelee kahden vuoden takaista häämatkaa. Tuolloin toteutimme unelmamme ja vietimme joululomalla noin kuukauden päivät kiertäen Uutta-Seelantia pienellä vuokra-autollamme, jossa myös asuimme suurimman osan reissusta. Nyt palasin katselemaan matkakuvia ja lukemaan matkakertomustamme ja päätin, että voisi tästäkin tehdä oman postauksensa. Tai kaksi, tai useamman, katsotaan miten pitkät tarinat saan aikaiseksi.

Tässä postauksessa keskityn tarinoimaan alkuosasta reissuamme Pohjoissaarella.

Coromandelin niemimaa

Tänne suuntasimme ensimmäisenä kokonaisena reissupäivänämme, kun olimme saaneet auton allemme. Coromandel on vehreä niemimaa parin tunnin ajomatkan päässä pääkaupunki Aucklandista itään. Siellä otimme kohteeksemme Hot Water Beachin eli kuuluisan geotermisen rannan, jossa laskuveden aikaan voi rantahiekalle kuopan kaivamalla saada aikaiseksi oman pienen kylpyammeen, kun maan alta pulppuava kuuma vesi täyttää kuopan. Valitettavasti tulimme kuitenkin paikalle juuri nousuveden aikaan, joten kaivelemaan ei ryhdytty. Sen sijaan nautittiin muuten rantalomafiiliksestä ja Tyynenmeren aalloista.

Coromandelilla olisi ollut kierreltävää ja nähtävää enemmänkin ja täällä haaveilemme käyvämme joskus hamassa tulevaisuudessa uudelleen.

Hobbiton Movie Set

Kyseessä on syrjäisen maatilan vehreille maille Taru Sormusten Herrasta- ja Hobitti-elokuvia varten rakennettu Hobittilan kylä, joka viimeisten leffakuvausten päätyttyä jätettiin turisteille pyhiinvaelluspaikaksi. Tämähän on jokaisen Taru Sormusten Herrasta -fanin pakollinen käyntikohde Uuden-Seelannin reissulla.

Kierros oli hienompi kuin kumpikaan meistä oli osannut odottaakaan. Hobittila oli ihanasti säilyttänyt idyllisen pikkukylätunnelman ja mielettömän hienoja yksityiskohtia oli vaivauduttu tekemään ilman takeita siitä, että ne koskaan päätyisivät valkokankaalle asti. Miltään turistirysältäkään paikka ei vaikuttanut, vaikka se sitä olikin, sillä vierailijat oli jaettu sopivankokoisiin ryhmiin, joita lähti riittävän harvakseltaan, niin että oppaan johdolla Repunpäätä ihastellessa tuskin edes näki muita ryhmiä. Mikään muovinen Disneylandkään paikka ei ollut, vaan kaikki oli ihanan käsityöläismäisen näköistä.

Pääsyliput kannattaa hommata hyvissä ajoin ennen reissua, koska varsinkin paikalliseen kesäaikaan ovat useimmat kierrokset jo viikkoja etukäteen loppuunmyytyjä.

Tongariro Alpine Crossing

Tätä mainostetaan Uuden-Seelannin parhaana päivävaellusreittinä ja meidän kokemuksella ei ainakaan kovin eri mieltä voi olla. 19,4 kilometrin matka Tongariron kansallispuistossa on pinnanmuodoista johtuen raskas ja vie melkein koko päivän, mutta maisemat ovat todella monipuoliset ja ehdottomasti näkemisen arvoiset. Välillä oltiin kuin Marsissa, sitten nähtiin sinivihreitä ja rikinkatkuisia lampia ja lopuksi päädyttiin melkein sademetsään.

Reitin varrella kohosi myös Mt. Ngauruhoe, joka esiintyi Taru Sormusten Herrasta -elokuvien Tuomiovuorena. Meillä kävi säiden suhteen tuuri, kuten kuvista näkyy.

Käytännön järjestelyistä sen verran, että hommasimme edeltävänä päivänä turisti-infosta (i-SITE-nimiset paikat olivat koko reissun ajan kullanarvoisia!) bussikyydit, joilla pääsimme aamulla leirintäalueelta lähtöpisteelle ja iltapäivällä loppupisteestä takaisin leirintäalueelle.

Aikaa vaellukseen meni meillä taukoineen 7,5 tuntia. Nousua lähtöpisteen ja reitin korkeimman pisteen välillä oli 736 metriä ja sen jälkeen laskua 1136 metriä.

Corner Creek

Tämä ei ole mikään matkaopaskirjoista löytyvä turistikohde ja olikin hieman sattuman kauppaa, että ylipäätään päädyimme sinne. Corner Creekin rannalla nautiskelimme kuitenkin yhdestä reissumme hienoimmista illoista. Kävelimme ja istuskelimme piknikeväiden kanssa rannalla pimeän tuloon saakka. Auton kattoikkunasta katselimme yöllä kertakaikkisen upeaa tähtitaivasta.

Kyseessä oli Uuden-Seelannin Department of Conservationin (DOC) ylläpitämä leiriytymispaikka. Meillä oli kartta, jossa näkyivät nämä edulliset DOC-site -nimellä kulkevat leirintäalueet ja katsoimme, että tuo näyttäisi olevan kivassa paikassa meren rannassa. Kaukana kaikestahan se olikin, pienten vuorten sylissä aivan Pohjoissaaren etelärannalla, varusteluna vain keittokatos ja huussi. Tiekin sinne oli loppuosistaan aika huonokuntoinen ja hetkeksi jo heräsi epäilys, pääseekö meidän menopelillä perille ollenkaan.

Henkilökuntaa näillä DOC-saiteilla ei yleensä ole paikalla ainakaan jatkuvasti ja muutaman dollarin yöpymismaksu tapahtuu jättämällä rahat ja paperilipuke lukolliseen laatikkoon leiripaikan reunalla.

Wellington

Uuden-Seelannin pääkaupunki ei meidän mielestämme ollut mikään erityinen nähtävyys, mutta sieltä voisi nostaa esille ainakin Te Papan eli paikallisen kaiken kattavan valtavan museon, jossa olisi voinut kierrellä varmaan viikon verran, mutta jonka oleellisimmat osat kolusimme parissa päivässä.

Toinen kiinnostava kohde oli Weta workshop ja opastettu kierros siellä. Kyseessä on Taru Sormusten Herrasta -elokuviin ja moniin muihinkin produktioihin lavasteita tehneestä firmasta. Kierroksella näytillä oli hienoja miekkoja, kypäriä, hobittijalkoja, haltiakorvia ja kaikenlaista muutakin jännää sekä lisäksi tarinointia lavasteiden valmistuksesta. Wellingtonista matka jatkui lautalla Cookin salmen ylitse Eteläsaarelle.

Auckland

Palasimme reissun lopussa lentäen Eteläsaaren Christchurchistä Aucklandiin vielä muutamaksi päiväksi. Kaupungin vilinässä ei juuri viihdytty, mitä nyt vuoden vaihtumista juhlistettiin katsomalla kaupungin ilotulitus Skytowerista. Sen sijaan loman jäljellä olevat päivät käytimme tutustumalla kaupungin edustan saariin.

Rangitoto

Kyseessä on Aucklandin vulkaanisen alueen nuorin tulivuori, joka tupsahti merestä esiin vasta 600 vuotta sitten. Tuossa ajassa se on vähitellen kerännyt kasvillisuutta, mutta laajoja laavakivikenttiä on vielä nähtävissä. 1900-luvun alussa sinne rakennettiin paljon paikallisten kesämökkejä.

Laivoja kulkee Aucklandin satamasta tänne tiuhaan, mutta bioturvallisuusohjeet ovat tiukat, kuten monessa paikassa Uudessa-Seelannissa; suhteellisen tuoreelle saarelle ei haluta kuljettaa vieraslajeja. Saarella kiertää useampi vaellusreitti ja huonojalkaisemmilla on mahdollisuus myös kiertoajeluihin. Aivan saaren huipulle ja kraaterin reunalle on kuitenkin kivuttava omin jaloin.

Waiheke

Viimeinen lomapäivämme ennen pitkää lentomatkaa vietettiin Waiheken saarella Aucklandin edustalla. Ero Rangitotoon oli suuri, koska tällä saarella oli paljon ihan pysyvää asutusta, viinitiloja, ravintoloita ja muuta infrastruktuuria. Koko saaren kiertäminen olisi vaatinut moottoriajoneuvoa, joten tyydyimme tekemään kävelylenkin saaren läntisellä Headlands-alueella rantoja pitkin kävellen. Polku kiemurteli helteisillä niityillä ja korkeilla rantatöyräillä välillä laskeutuen rantakivikkoon tai häviten subtrooppiseen sademetsään. Opaslehtiset mainostivat, että saarella voisi bongata pieniä sinisiä pingviinejä, mutta meiltä ne pysyivät ainakin piilossa.

Tässä siis Pohjoissaaren kohokohdat pähkinänkuoressa. Seuraavassa tätäkin massiivisemmassa postauksessa on Eteläsaaren vuoro.