Uusi-Seelanti: autoilusta ja vähän muustakin

Edellisissä postauksissa kertoilimme lähinnä vierailemistamme paikoista roundtrippimme varrella. Päätimme tehdä vielä kolmannen postauksen, johon kasaamme meidän mielestämme oleellista infoa Uudessa-Seelannissa reissaamisesta. Matkastamme on tosin jo kaksi vuotta aikaa, joten paljon on saattanut unohtua ja muuttua, mutta toivottavasti tästä on jollekin jotain hyötyä.

Ajankohta

Meidän vajaan kuukauden kestänyt reissumme ajoittui pääasiassa joulukuulle, kotimatkalle lähdimme pian vuodenvaihteen jälkeen. Ajankohta ja reissun kesto olivat meillä yliopiston joululoman sanelemat, mutta ne osoittautuivat varsin optimaalisiksi. Joulukuussa Uudessa-Seelannissa on jo täysi kesä, mutta pääasiallisesti ei liian kuuma, eikä kaikkein kovin turistisesonki ole ihan vielä ehtinyt alkaa, vaikka tärkeimmissä turistikohteissa toki jo vilinää riitti. Alle pariksi viikoksi taas ei toiselle puolelle maailmaa ole järkeä lähteä, koska pelkästään matkoihin menee melkein pari päivää suuntaansa ja jetlagista toipumiseen vielä vähintään saman verran.

Autoilusta

Uudessa-Seelannissa, vanha britti-imperiumin maa kun on, ajetaan tien vasemmalla puolella, mikä tuo oman jännitysmomenttinsa lisää. Ikään kuin pienessä jetlagissa ajelemaan lähteminen ei riittävän haastavaa olisi muutenkin... Loppujen lopuksi "väärällä" puolella tietä ajamiseen sopeutui hyvin nopeasti ja lähinnä vain yksisuuntaiset kadut ja isommat liittymähässäkät aiheuttivat päänvaivaa. Sen sijaan reissun jälkeen koto-Suomessa oli vaikeuksia muistaa, mihin suuntaan liikenneympyrässä taas ajettiinkaan.

Autokanta on Uudessa-Seelannissa melko uutta, pääasiassa aasialaisia automerkkejä. Liikennemäärät ovat isoissa kaupungeissa (Auckland, Wellington) suuria, mutta liikennejärjestelyt toimivia. Pienissä kaupungeissa on yleensä läpi vievä päätie ja asutus ja kaupat ovat sen ympärille kasautuneet. Yleisesti ottaen liikenne oli sujuvaa ja hyvin järjestynyttä ilman isompaan torven tööttäilyä. Tietulleja tai maksullisia teitä/tunneleita ei ainakaan meidän reitin varrelle osunut, mutta emme mene vannomaan, etteikö niitä jossain voisi ollakin.

Vulkaanisen toiminnan vuoksi tunneleita ei juuri ole eikä myöskään laaksojen tai rotkojen ylittäviä siltoja kuin muutamissa paikoissa. Se tarkoittaa, että tiet mutkittelevat kohtalaisen paljon joissain paikoissa ja matka pitenee. Muutoin tiet olivat erittäin hyvässä kunnossa, kuten kuvista näkyy.

Ennen reissuun lähtöä oli hommattava kansainvälinen ajokortti. Sen sai ilmoitusluontoisesti autoliitosta kirjeitse kotiin ja hintaa sille tuli jokunen kymppi. Vuokra-autoa haettaessa riitti kyllä, että näytti normaalia eurooppalaista ajokorttia eikä kansainvälistä korttia oikeastaan tarvinnut missään.

Kameratolppia ei teiden varsilla ollut eikä puhallutusratsioita. Poliiseja silloin tällöin liikenteessä kuitenkin vilahteli.

Nopeusrajoitukset olivat tutut 80 km/h ja moottoritie 100 tai 120 km/h. Yleensä pikkuteillä nopeusrajoitus oli "riittävä" tien mutkaisuuteen suhteutettuna eikä Raketti näihin ihan olisi taipunut.

Majoittuminen

Päädyimme yhdistämään menopelin ja majapaikan vuokraamalla tuolla päin maailmaa kovin yleisen campervanin eli retkeilyauton. Kyseessä on tila-auton kokoinen miniasuntoauto, jonka takaosa varsin näppärästi muuntautuu peräluukusta keittiöksi ja sitten sängyksi. Vuokrasimme automme Kilroyn kautta Spaceship rentals -nimisestä puljusta. Nimesimme menopelimme Raketiksi, vaikkei se ihan nimensä mukaisesti kiihtynytkään. Jostain syystä vastaavanlaisilla "The Rocketilla" ajavat olivat automaattisesti kohtalontovereita ja moikkailevat tiellä tullessaan vastaan...

Lähes kaikissa vuokra-autoissa on automaattivaihteisto, joten ajaessa voi paremmin keskittyä pysymään oikealla kaistalla. Kulutus oli Raketilla riittävästi, noin 9-10 litraa satasella. Polttoaineen hinnat olivat hieman suomalaista tasoa matalampia, mutteivät hirveästi.

Halusimme reissata "mihin nenä näyttää" -tyylillä, eli mitään kovin tarkkoja suunnitelmia ainakaan kovin monen päivän päähän meillä ei ollut. Tämän vuoksi autossa asustelu oli kätevää, koska joulukuussakin olisivat jotkin majapaikat saattaneet olla täynnä, emmekä etukäteen halunneet ryhtyä majoituksia varailemaan. Toisaalta myöskään hotellihuoneen etsiskely iltamyöhällä jossain tuntemattomassa kyläpahasessa ei houkutellut.

Kuvassa matkustamon tavara-arkku, jossa säilytimme rojujamme

Tavara-arkun toisessa osassa olivat astiat, kannettava keittiöliesi ja kylmälaukku

Nukkumisversiossa keittiökuvassa oleva puulevy siirtyi jatkokappaleeksi tyynyjen alle

Kuitenkaan niin superkätevä tämä ratkaisu ei ollut kuin mitä suomalaisiin jokamiehenoikeuksiin tottuneena olisi saattanut ajatella, koska Uudessa-Seelannissa leiriytyminen on huomattavasti säädellympää kuin meillä päin. Ajatus, että sen kun vain parkkeeraa auton sopivalle levikkeelle ja pistää leirin pystyyn silloin kun haluaa, ei Uudessa-Seelannissa onnistukaan, vaan turisteja nimenomaan varoitellaan muhkeista sakoista, joita laittomasta leiriytymisestä saattaa saada. Leiriytyminen on siis sallittua vain merkityille paikoille. Jos on liikkeellä oikealla asuntoautolla tai -vaunulla, voi ilmaisia merkittyjä leiripaikkoja löytää kohtalaisen helposti. Sen sijaan retkeilyautolla, jossa ei ole vessatankkia eikä harmaavesisäiliötä, ei näille "self-contained only"-paikoille ole asiaa.

Ilmainen Lake Poakan DOC-site lähellä Aorakia

Yövyimme siis leirintäalueilla sekä halvoilla DOC-siteilla, joiden varustuksiin kuului yleensä vain huussi, joskus myös keittokatos. Meillä oli jostain lentokentältä tai i-SITElta poimittu kartta, johon oli merkitty kaikki maan DOC-sitet. Nämä karvalakkimallin leirintäpaikat maksoivat muutaman dollarin per henki yöltä. Leirintäalueet oliva hieman kalliimpia, mutta hyvä puoli oli toki siinä, että siellä pääsi suihkuun ja pesemään pyykkiä, joten vuorottelimme tasaisesti molempien välillä. Järviäkin matkan varrelle osui ja niissä uiskentelu sai korvata suihkussa käynnin niinä päivinä.

Hienoin DOC-sitepaikkamme Cascade Creekillä Milford Soundin tien varressa

i-SITE

Nämä paikalliset turisti-infot olivat elintärkeitä meille, jotka reissasimme ilman mitään kovin tarkkoja suunnitelmia. Aina muutaman päivän välein astelimme i-SITEen sisälle ja hetken päästä poistuessamme meillä oli taas vähäksi aikaa suunnitelmat selvät, retket varattuina ja leiriytymispaikat tiedossa. Saamamme palvelu oli aina ensiluokkaisen ystävällistä.

Summa summarum...

Roadtrippimme Uudessa-Seelannissa täytti kaikki odotukset ja jätti kipinän palata jonain päivänä vielä uudelleen tuonne maailmankolkkaan. Campervan oli ainakin meidän reissaustyylillämme paras vaihtoehto matkustamiselle ja majoittumiselle, mutta jos toisen nenänpää alkaa ahdistaa parin viikon näin tiiviissä asustelussa, niin kannattaa ehkä harkita jotain toista tapaa. Taitoimme kahden ja puolen viikon aikana yhteensä 3956 kilometria, mikä tarkoitti kyllä joitain hyvinkin pitkiä ajopäiviä. Jos haluaa hieman leppoistaa tahtia, niin kannattaa käyttää reissu pelkästään toisen saaren kiertelyyn. Molemmissa saarissa kyllä nähtävää riittää viikkokausiksi. Ajoimme siis Aucklandista Pohjoissaaren läpi etelään, ylitimme Cookin salmen lautalla ja kiertelimme autolla ympäri Eteläsaarta päätyen lopulta Christchurchiin, jossa luovutimme auton ja lensimme takaisin Aucklandiin. Parhaimmat muistot jäivät hieman ex-tempore tehdyistä vaellusreissuista.