Rauma


Länsi-Suomen roadtrippimme jatkui Turusta Raumalle, jossa vietimme kaksi yötä ja yhden kokonaisen päivän. Vanha Rauma on Unescon maailmanperintökohde ja Pohjoismaiden laajin säilynyt vanha puutaloalue. Koska Vanhassa Porvoossa vauvan kanssa liikkuminen oli tuttua, jätimme jo aamusta suosiolla vaunut hotellille ja kuljetimme täälläkin Pikkumurmelia kantoliinassa. Putiikkeihin ei olisi ollut mitään asiaa vaunujen kanssa.



Vanhaan Porvooseen verrattuna Vanha Rauma oli tosiaan isompi, kadutkin leveämpiä, mutta ehkä juuri siksi se ei tuntunut aivan yhtä sympaattiselta kuin vanha kotikaupunkini, vai olenko sittenkin vain puolueellinen? Myös ehkä vuodenaika saattoi vaikuttaa, eihän yksikään Suomen kaupunki ole parhaimmillaan lumettomana joulukuussa. Muutamien söpöjen pikkuputiikkien ja ruokapaikkojen lisäksi Vanhasta Raumasta saattoi löytää mm. useamman optikkoketjun liikkeitä, sivummalla oli tietysti paljon asuinkäytössä olevia taloja. Surullista kyllä, myös useampia tyhjiä liiketiloja osui silmiin ihan paraatipaikoillakin.



Raumalta jatkoimme Ulvilaan sukuloimaan ja itsenäisyyspäivän viettoon. Oi onnea, kun suvun vanhin kohtasi suvun nuorimmaisen. Seuraavaksi tehtiin vielä pysähdys kummitädin luona Jyväskylässä ennen paluuta kotiin Pohjois-Karjalaan.



Kommentit