Suuri puukkopostaus

Laitetaan vaihteeksi nyt jotain miehekkäämpää käsityötä tänne blogin puolelle kaikkien pörröisten sukka- ja vauvajuttujen jatkeeksi, koska tosiaan meidän perheessä käsityöt eivät ole vain naisväen etuoikeus. Meidän metallihommista aina kiinnostunut ja käsistään kätevä iskä keksi mennä kansalaisopiston taontakurssille syksyllä 2015. Tuolla tuli oppia taonnan perustekniikoista ja jäi kipinä päästä hyödyntämään kansalaisopiston kurssien kautta koulujen teknisen työn luokkien työkaluvalikoimaa. Keväällä 2016 alkoi ensimmäisen oman puukon taonta (jos sitä koulun teknisissä töissä joskus yläasteella tehtyä vehjettä ei lasketa).

Designiksi valikoitui saksi (seax) eli väkipuukko. Kahva on pikimustaa suotammea ja helat messinkiä. Terä on käsintaottu matalasti seostettu hiiliteräs. Teräs vastaa koostumukseltaan 80CrV2:ta, joka on kromilla ja vanadiumilla seostettu hiiliteräs. Tällä monipuolisella työkalulla on niin hakattu polttopuita, vuoltu sytykkeitä kuin availtu makkarapakettejakin. Terään on lyöty puukon nimi, Glamdring (tai Glamdrng, jos on liian tarkkasilmäinen) viikinkien futhark-riimuilla.

Glamdringin tuppi on nahkaa, joka pitää sisällään puisen lestan. Isosedän vanhoja 1900-luvun alusta peräisin olevia suutarin välineitä ja vaimon rättikässäkokemusta hyödyntämällä saatiin yhteispelillä ommeltua siisti sauma tupen kylkeen. Puukuvio on maalattu nahkaväreillä.

Toinen puukko valmistui syksyllä 2016 vaimolle joululahjaksi. Tämä on tähänkin päivään mennessä tehdyistä puukoista siroin ja elegantein, soveltuu erinomaisesti tarkempaan vuoleskeluun. Mustakahvaisen ja -tuppisen puukon nimi on Hrafn, tarkoittaen vanhalla norjalla korppia. Kahva on tässäkin suotammea ja helat messinkiä antaen mustalle puulle kontrastia. Terä oli tässä tapauksessa Laurin metallin valmispohja, joka piti hioa ja muotoilla. Mustaan tuppeen on sen ollessa märkänä painettu tyylitelty korppi. Tämäkin tuppi askarreltiin perheen sisäisenä yhteistyönä ja tällä kertaa sauma asetettiin tupen takapuolelle tekemään siitä vielä keveämmän ja siromman näköinen.

Kolmantena pääsee esittelyvuoroon veljelle keväällä 2017 tehty Kraken. Terä on käsintaottua 80CrV2:ta, jota ostin koko levyn. Terä on päästetty suunnilleen 60 HRC:n kovuuteen ja eipä ole paljoa tarvinnut teroitella uudestaan. Kahvaksi valikoitui tilaajan kanssa eksoottinen ziricote, joka tuo hieman perinteisempää olemusta raidallisella olemuksellaan. Puu on aika tiivistä ja raskasta, mutta samoin kestävää. Helat ovat jälleen messinkiä ja tuppi mustaa nahkaa, johon on painettu mustekalakuvio.

 Appivanhemmat saivat joululahjaksi kokin veitsen. Sen kahvassa on heidän pihaltaan peräisin olevaa kirsikkapuuta ja lisäksi mustaa suotammea, helat uushopeaa ja terä jälleen 80CrV2:ta. Se kestää hyvin terässä, mutta keittiöveitsenä vaatii voitelua ruokaöljyllä ruostumisen estämiseksi.

Sitten on vuorossa hieman erikoisempi työkalu naispuoliselle ystävällemme, joka harrastaa hirvenmetsästystä. Metsästyspuukko oli hakusessa, mutta vaatimuksena oli että terässä piti olla avauskoukku. Niinpä siihen sellainen hamarapuolelle viilattiin! Terä on edelleen 80CrV2:ta, mutta kahva on läpivärjättyä vaneria, sävynä "kelo". Helat ovat uushopeaa ja tuppi mustaa nahkaa, johon on painettu lappalaisia kuvioita, kuten naismetsästäjä, parantaja ja hirvi.

Pikaisina projekteina tuli tehtyä "taktinen tanto" (ylin) ja emännänveitsi (alin). Tanto on japanilainen veitsityyppi, jossa terän kärki muodostaa yleensä jyrkän kulman ja se on tyypillisempi ns. taisteluveitsissä. Samaa terätyyppiä tai -muotoa käytetään myös katana-miekassa ja wakizashi-lyhytmiekassa. Terä on käsitelty sinistyshapolla antaen sille taktisen tumman olemuksen. Kahva on terän kanssa samaa jatkumoa ja käyttömukavuuden parantamiseksi siihen on kieputeltu paracord-naru. Tällä hetkellä tanto on yleisveitsenä keittiössä ja grillissä muovipakettien aukomisessa...

Emännänveitsi on perinteinen vanha seppien veitsimalli, joka ei ole liioin korupuukko vaan karkea käyttöesine. Kahva on niissä tyypillisesti vain mutkalle taivutettu ruoto. Terä on tässä laakeriterästä ja kahva ja laakeriteräksen jatkeeksi hitsattua "mustaa rautaa" ja esine on valmistettu kuitenkin yhdestä kappaleesta eli kahvaa ei ole hitsattu jälkeenpäin.

Hieman yleistä puukonteosta

Terä voidaan yleensä hioa tai takoa raakalevystä. Perinteisesti terä taotaan lähelle lopullista muotoa ja lopuksi hiotaan. Tätä puolustavat ehkä vanhoillisemmat puukkosepät. Ennen oli ajatus, että kun terästä paukutetaan vasaralla, niin teräksestä tulee "kovempaa" tai tiiviimpää. Samoin joskus oli valloilla ajatus, että vanhat hevosenkengät olisivat hyvää puukkoterästä, kun materiaali on humman kavion alla tiivistynyt. 

Kyseessä on kuitenkin huuhaata. Rakenteellisesti hiili- ja rauta-atomit eivät ahjon kuumuudessa mene sen lähemmäksi toisiaan, vaikka kuinka sepällä olisi ruista ranteessa. Päinvastoin. Huono taontatekniikka ja erityisesti liian viileänä takominen lisää kiderakenteeseen mikromurtumia, jotka voivat oireilla valmiissa puukossa lohkeamina.

Itse olen yleensä leikannut terän levystä, takonut siihen ruodon ja hieman muotoillut terää ja loput olen yleensä hionut viilalla tai koneella. Sitten terä normalisoidaan eli kuumennetaan taontalämpötilaan ja annetaan rauhassa jäähtyä. Tämä poistaa metalliin käsittelyssä syntyneitä jännitteitä. Sitten terä kuumennetaan tummanpunaiseksi (riippuu materiaalista) ja upotetaan öljyyn varovaisin liikkein eli karkaistaan. Tällä saadaan aikaan tietynlainen kiderakenne, jossa hiilikarbidit ja rauta-atomit ovat sopivasti sijoittuneena ja teräksestä tulee kovaa, mutta haurasta eli jopa terän pudottaminen kovalle lattialla saattaa katkaista sen. Sen vuoksi terä tulee päästää eli lämmittää tietyn kaavan mukaan, joka riippuu teräksestä. Sitten terästä tulee riittävän kovaa, että se pysyy terässä, mutta riittävän pehmeää, jottei se katkea vaan vääntyy mieluummin. Lopuksi terä hiotaan lopulliseen teräänsä ja upotetaan kahvaan.

Kahvamateriaalina voi olla melkein mitä vaan, yleisin on puu. Perinteisiä ovat myös nahkalaput ja tuohi. Nykyään voi nähdä vaikka hiilikuitua tai muovilla stabiloitua puuta, akryyliä tai lasikuitua. Terä upotetaan kahvaan ruodon avulla. Helpoin tapa on porata reikä kahvaan ja kuumentaa ruotoa ja antaa kuuman ruodon porautua puuhun. Näin sovituksesta tulee ainakin tiukka. Kahva hiotaan lopulliseen muotoonsa raspeilla ja viiloilla tai pienellä nauhahiomakoneella. Heloihin tehdään sovitukset terälle ja ruodolle poraamalla alkuun reiät ja sitten viilalla tekemällä lopullinen sovitus. Pientä näpräämistä tulee siis aika paljon ja kärsivällisyyttä vaaditaan.

Tupen sisälle tehdään lesta. Se suojaa tuppea, ettei terä tule läpi ja osu kantajansa reiteen. Lesta voidaan tehdä puusta talttaamalla terän muotoinen kehys, johon liimataan kansi päälle. 

Tuppi tehdään 2 mm paksusta parkitusta lehmännahasta. Nahasta leikataan ensin karkea kappale, jonka arvioidaan riittävän tupeksi. Nahka kastellaan läpimäräksi, jotta siitä saadaan taipuisaa. Märkä nahka asetetaan lestan ja puukon ympärille. Reiät tehkää naskalilla. Haarukkaa voi käyttää reikien välien tasaamiseksi. Ompelu aloitetaan ylhäältä ja nahkaa kiristetään sitä mukaan kun ompelu etenee. Lankana käytetään vahalankaa ja ompelu tehdään vastakkaisilta puolilta samaan aikaan kahdeksikon mallisesti. Kun ollaan päästy kärkeen, päättely tehdään peruuttamalla vähän matkaa takaisin. Märkä tuppi jätetään kuivumaa. Kuivuessa nahka kovettuu. Sitten toivotaan, että puukko irtoaa tupestaan ja leikataan ylimääräinen nahka sauman sivusta pois. Lopuksi nahka käsitellään esimerkiksi mehiläisvahalla kiiltäväksi.