Leivonmäki


Puolivuosittainen tapaamisemme vanhojen opiskelukavereiden kesken ei olisi tänä vuonna voinut osua paremmalle viikonlopulle. Vappua edeltävä viikonloppu oli kesäisen lämmin ja vietimme sen mitä parhaimmassa seurassa Joutsan Leivonmäellä, aivan kansallispuiston tuntumassa Röykkälän lammastilalla.



LomaLeivon vuokramökkimme oli huippuhieno, hyvin tilaa kahdeksalle yöpyjälle, tilava keittiö, jossa porukalla laittaa ruokaa, sauna, poreallas ulkona terassilla ja erinomainen kesäkeittiö grilleineen. Tuli siis vietettyä erittäin rentouttava ja ihana viikonloppu vanhoja muistellen ja kuulumisia päivittäen. Samalla nähtiin taas jo kolmen kuukauden ikään varttunutta hurmaavaa kummipoikaamme.




Lauantaina saatoimme rastia taas yhden kansallispuiston to-do-listaltamme yli, kun teimme pari lyhyttä kierrosta Leivonmäen kansallispuisossa. Kirveslammen kierros (1,7 km) esitteli keskisuomalaista suota ja rengasreitin varrelle osui maisemien katseluun ja valokuvaamiseen hyvin sopiva lintutorni. Samaan syssyyn jatkoimme Luupään lenkille (2,2 km), joka tutustutti opastauluineen alueen geologiaan. Lenkin loppupuolella oli iso puolikota makkaranpaistoa varten järven rannassa, joskin nyt metsäpalovaroituksen aikaan jouduimme tyytymään muihin eväisiin. Kumpainenkin kierros soveltuu maastoltaan hyvin perheen pienimpienkin kierrettäväksi.



Käväisimme myös Rutalahdessa katsomassa Rutajoen kosken kuohuja. Tuolta olisi lähtenyt kolmaskin retkeilyreitti, Koskikaran kierros (3,5 km), mutta se jätettiin tällä kertaa väliin.



Lammastilalla syntyneistä Rygja-rotuisista karitsoista käydään kauppaa muille lammastiloille, lisäksi tilalla on myös omien lampaiden villojen, lankojen, taljojen, lihojen ja makkaroiden suoramyyntiä. Tämän kevään karitsat olivat vasta muutaman viikon ikäisiä vierailumme aikaan. Kaksi karitsaa oli jäänyt orvoiksi ja niitä ruokittiin vielä tuttipulloilla. Mekin pääsimme rapsuttelemaan ja ruokkimaan pikkulampaita. Sain myös pienen vyyhdillisen erivärisiä lankoja kokeiltavaksi mallitilkkua varten. Vielä pitäisi keksiä, mitä näistä kotimaisista pikkutilan luomulangoista neuloisi, jotta osaisi tilata sopivasti lankoja itse varsinaista neuletta varten.


Kommentit