Valtavaara


Taas satuimme viettämään vapaata maanantaipäivää Kuusamossa. Aurinko pilkahteli aamulla, joten arvioimme päivän soveltuvan hyvin maisemien katseluun Rukalta ja Valtavaaralta.


Kumpikaan meistä ei ollut käynyt Rukalla yli kymmeneen vuoteen, toinen meistä ei itse asiassa ikinä. Aika paljon oli Rukan keskusta muuttunut aiemmasta ja uutta rakennusta noussut toinen toisensa viereen. Paikka näytti aika paljon eläväisemmältä kuin Kuusamon keskusta, Posiosta nyt puhumattakaan. Hulinaa ei nyt arkipäivänä ollut onneksi niin paljon kuin vaikka esimerkiksi edellisinä päivinä Rukan maailmancup-osakilpailun aikana, mikä sopi meille kyllä hyvin. Silti arkipäivästä ja vielä monesta lumenpuutteen vuoksi suljetusta rinteestä huolimatta laskijoita riitti.


Me suuntasimme kuitenkin ihan lihasvoimin tunturia ylöspäin Karhunkierroksen lähtöpisteestä alkaen. Aamupäivä oli aurinkoinen ja ylhäältä oli komeat maisemat kauemmas Valtavaaralle, jonne meidän matkamme nyt suuntautui. Rukan keskustasta matkaa Valtavaaralle Karhunkierroksen reittiä pitkin tulee noin 3,5 kilometriä ja siihen sisältyy aika paljon korkeuseroja, käytännössä melkein koko ajan oltiin menossa joko mäkeä ylös tai sitten alas. Ylämäet puhalluttivat aika paljon meitä flunssatoipilaita, eikä tämän pidemmälle vaellukselle nyt lähdetty. Karhunkierroksen reittiä pitkin voisi päiväreissua jatkaa esimerkiksi Konttaiselle saakka, n. 7 km suuntaansa.



Valtavaaran huipulla on päivätupa, vanha palovartijan mökki, joka nyt näytti varsin hyiseltä pikkutönöltä seistessään nyppylän huipulla tuulenpieksemänä ja kuurakerroksen peittämänä. Puuvarastoa siellä ei ollut, sellainen olisi Valtavaaran kodalla n. 300 metrin päässä alamäessä. Emme kuitenkaan lähteneet huipulta kotaa kohti, sieltä olisi ympyrälenkin pystynyt kiertämään, vaan palasimme jälkiämme pitkin Valtavaaranlammen rantaan laavulle evästauolle ja sieltä edelleen takaisin Rukalle.




Aika rauhassa saimme vaarojen rinteitä kävellä, vain pari muuta seuruetta tuli vastaan. Laavulla kolme pörröistä kuukkelia tuli taas tuttavuutta tekemään ja vaikuttivat taas vähän liian kiinnostuneilta nuotion ritilän päällä lämpenevistä eväsleivistämme. Olimme nyt läksymme oppineet ja osasimme pitää varamme, niinpä leipärosvot jäivät tällä kertaa tyhjin käsin.


Sää muuttui jo pilviseksi Valtavaaran laelle päästyämme ja evästauon aikana alkoi lunta hiljalleen sadella. Paluumatka sujui rauhallisessa lumisateessa. Ehkä se talvi vähitellen tulee. Rukalle palataan vielä luultavasti ainakin kerran tulevien kuukausien aikana, pitää ne rinteet käydä kokemassa vaihteeksi ihan suksillakin, vaikkei tuo painovoimahiihto nyt ihan ykkösharrastuksiimme kuulu. Tai no totta puhuen toinen meistä ei ole ikinä lasketteluvälineisiin koskenutkaan.


Posio vaikenee, mutta vain hetkeksi.

Kommentit