Triathlonviikonloppu

Triathloniin osallistuminen on poltellut kummankin mielessä jo jonkin aikaa, koska kuuluvathan harrastuksiimme aika lailla kaikki sen osa-alueet, joskin uinti on viime aikoina jäänyt vähän vähemmälle. Sanomattakin on siis selvää, että kun viime keväänä työpaikan kautta eteen tuli mahdollisuus osallistua hieman epäviralliseen matalan kynnyksen triathlonkisaan Oulussa, ei ilmoittautumista tarvinnut kauaa miettiä. Toki syyskuu + Oulu + merivesi kuulosti hieman epäilyttävältä, mutta viimeistään, kun selvisi, että uintiosuus polskitaan uimahallissa, niin homma oli sillä selvä. Koska kyseessä oli ennemmin työnantajan järjestämä tykypäivä kuin todellisten masokistien viikonloppuilottelu, niin mahdollista oli osallistua myös kolmen hengen joukkueina viestityyliin ja matkojakin oli valittavina kunto- ja kilpasarja. Päädyimme kuitenkin tarttumaan haasteeseen ihan koko rahan edestä (vaikka tapahtuma olikin meille ilmainen) ja ilmoittautumaan ihan yksilönä suoritettavaan pisimpään kilpasarjaan: uintia 1,5 km, pyöräilyä 41,7 km ja juoksua 10 km.

Osallistujia oli reilut 140 ja kilpasarjan uintiosuudelle Raksilan uimahallista meitä starttasi noin 18 uimaria, kolme uimaria radalla hieman uintinopeuden perusteella jaoteltuina. Uintitreeni oli meillä jäänyt viime aikoina aika vähälle, jos ei kesän Livojärvessä uiskentelua lasketa, mutta silti melkein puoleen tuntiin onnistuimme suoriutumaan kuudestakymmenestä altaanmitallisesta. Tässä lajissa vei rintauinti ja estrogeeni parilla minuutilla voiton. Lajista toiseen vaihtoon tuhrautui hieman liikaa aikaa pukuhuoneessa märälle iholle juoksutrikoita taistellessa, mutta iäisyydeltä tuntuneen ajan jälkeen päästiin pyörien selkään ja tykittämään ei-ihan-maantiepyörillämme liikenteen sekaan. Koska kyseessä ei ollut mikään kauhean virallinen tapahtuma, niin välillä oli pakko pysähdellä liikennevaloissa ja muutenkin pitää huomio myös muussa liikenteessä. Testosteronipitoisempi pääsi pyöräilypätkän loppupuolella ohi vaimostaan, mutta juoksuosuudelle lähdettiin vain parin minuutin erolla toisistamme. Juoksureitti kulki pitkin Oulun hienoimpia maisemia saarelta toiselle ja matka meni yllättävänkin keveästi huomioiden sen, että alla oli jo kolmisen tuntia armotonta kestävyysurheilua. Maaliin juoksimme kokonaisajoilla 3 tuntia 12 minuuttia ja 3 tuntia 20 minuuttia.

Loppupäivä sujui mukavasti TervaToppilan Saunamaailmassa syöden, saunoen ja kollegoita tavaten. On niitä töitä ennenkin saunassa sovittu, mutta tällä kertaa päästiin puristamaan toimitusjohtajan kättä uikkareissa. Sauna pehmitti kivistävät ja kramppiherkät lihakset taas notkeiksi. Ainoana virallisena iltaohjelmana oli palkintojenjako. Kärkikolmikkoon ei meidän tuloksilla päästy, mutta perinteiseen hippokisatyyliin saivat kaikki osallistujat hienot kultamitalit kaulaansa. Ilta oli meille hyvin suurella todennäköisyydellä viimeinen t-paita päällä ulkona auringonpaisteessa vietetty ilta tälle vuodelle. Sen verran alkaa jo syksyn tuntua olla Posiolla.

Sunnuntaina käytiin vielä Puistokahvila Makiassa hyvin ansaitulla aamiaisbuffetilla. Ei voi kuin suositella tätä monipuolista ja herkullista noutopöytää, joka on sunnuntaisinkin jo aamuyhdeksästä alkaen tarjolla Oulun keskustassa. Buffettipöydän lisäksi valittavana on lämpimäksi ruoaksi juustopekonimunakas, kasviswokki tai suklaacrepesejä. Ja nyt kun Isolla Kylällä olimme, niin pitihän tuota hyödyntää kaupungin mahdollisuuksia ja käydä oikein elävissä kuvissa. Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja oli kummankin mieleen. Mielensäpahoittaja-äänikirjoja oli tänä kesänä tullut kuunneltua automatkoilla paljon, joten tämä uusi elokuva sattuikin sopivaan saumaan. Itkeä ja nauraa sai katsomossa, Heikki Kinnunen oli mahtava karvahatussaan ja leffateatterista sai poistua hymy huulilla.

Posio vaikenee, mutta vain hetkeksi.