Lintumetsällä

Perjantai oli meillä vapaapäivä ja olimme päättäneet ottaa siitä ilon irti. Herätyskello oli soimassa jo aamuviideltä ja jo vähän kuuden jälkeen olimme reippaina metsässä tähyilemässä metsäkanalintuja valaistuvassa aamussa. Aamupäivän aikana kiersimme noin kymmenen kilometrin kierroksen soilla ja kankailla, mutta ainoat havainnot siivekkäistä olivat kelon latvassa nököttävä pöllö, muutama utelias kuukkeli ja keskenään jutteleva korppipari. Riista pysytteli visusti piilossa tai pölähti lentoon kaukana haulikon ulottuvilta. Mutta eipä tuo haitannut, saaliin saaminen on vain murto-osa metsästyksen tarkoituksesta.

Syitä, miksi metsälle oikeasti joka syksy halajaa, ovat muun muassa...

• kullankeltaisena aamuauringon valossa kylpevä suo
• suopursun tuoksu ilmassa ja sammalen maiskahtelu kenkien alla suolla kävellessä
• pieni jännitys siitä löytääkö saalista ja osuuko siihen
• höyryävä juotava termarista kaatuneen puunrungon päällä istuskellen
• väsyneiden jalkojen lepuutus nuotion ääressä evästauolla
• ohimennen karpaloiden tai puolukoiden nappaaminen suuhun

Aamupäivän taukopaikkana pidimme Pihjalalammen kotaa. Harvoin näkee yhtä vanhaa vieraskirjaa kuin tässä kodassa: vanhimmat tekstit olivat vuodelta 1993. Kirjasimme nimemme muiden merkintöjen jatkoksi ja toivoimme, että kota olisi yhtä hyvässä kunnossa seuraavienkin 25 vuoden kuluttua.

Iltapäivällä kävimme tarkastamassa Konttijärven laavun kunnon, koska olimme suunnitelleet yöpyvämme siellä. Hyvä, että käytiin keveillä varusteilla ennen kaikkien yöpymiskamppeiden tuomista, koska kävi ilmi, että kyseinen laavu oli purettu pois jo jokin aika sitten. Yöpymään päädyttiin sitten Latvajärven laavulle lähelle Lapiosalmen eräleirikeskusta. Kantotulien hehkussa istuttiin iltaa ja makuupusseihin kömmittiin pitkän ulkoilupäivän päätteeksi jo kahdeksalta eikä unta tarvinnut odotella.

Puoliltaöin alkoi sataa ja samalla totesimme, että laavun katto vuotaa kuin seula. Hetken aprikoimme, luovuttaako ja lähteä kotiin nukkumaan vaiko jäädä, mutta sitten erähenki voitti ja virittelimme mukana olleen tarpin laavun välikatoksi ja jatkoimme tyytyväisinä unia aamuun asti.

Uutena aamuna koetimme vielä kerran onneamme lintujen kanssa. Riekko olisi ollut sopivasti hollilla, mutta se on täällä vielä sakkolihaa. Muuta lentävää ei nähty, paitsi yksi ohimolle pyrähtänyt hirvikärpänen. Tämä ihmetytti meitä kovin, koska olimme olleet siinä käsityksessä, että täällä ei olisi ollenkaan noita syksyn pirullisia kiusanhenkiä. Onpa työpaikan kahvihuoneessa jouduttu selittämään ihan perusteista alkaen, mikä otus se hirvikärpänen edes on, koska sitä ei täällä oikeasti edes tunneta. Lieneekö tuo yksilö päätynyt tänne Mauri-myrskyä enteilevien kovien etelätuulten mukana, vai onko tosiaan ilmastonmuutos jo tuomassa niitä näillekin leveyspiireille?

Aamulenkin jälkeen palattiin kotiin saunomaan ja odottamaan Mauri-myrskyn sateita. Tietysti pihalla tepasteli heti pyy. Huomenna uudet seikkailut.

Posio vaikenee, mutta vain hetkeksi.