Riisitunturi


Kansallispuisto viikossa pitää mielen virkeänä, vai miten se vanha sanonta menikään. Nyt viisi viikkoa Posiolla asuttuamme löysimme vihdoinkin tiemme Posion omalle kansallispuistolle, Riisitunturille. Sää oli täydellinen viikonlopun päivävaellukselle: aurinko paistoi kevyen pilviverhon takaa sopivasti ja pohjoisesta puhaltava kevyt tuulenvire viilensi rinnettä ylös kapuavaa mukavasti.



Riisitunturin retkeilyalue ulottuu melkein Posiolle saakka itse asiassa olimmekin jo pari viikkoa sitten käyneet sen eteläosissa polkujuoksemassa Kirintövaaralta Kuoppavaaran laavulle ja takaisin. Parinkymmenen kilometrin mittainen polku, joka on osa UKK-reittiä, kulkee sieltä Riisitunturille saakka.



Riisitunturin laelle on itse asiassa varsin lyhyt matka parkkipaikalta, vain alta pari kilometria, ja varsinaiset vaellusreitit lähtevät vasta huipulta kiertämään kohti muita vaaroja ja soita. Kiersimme vajaan 11 kilometrin mittaisen Riisin rietas -kierroksen (reitin nimen kerrottiin tulevan Riisillä kummittelevasta sinne aikoinaan kuolleesta miehestä). Reitti kulki tunturin huipulta soiden kautta toiselle vaaralle ja esitteli matkan varrella menneiden vuosisatojen niittykulttuuria. Kerrotaan, että Riisitunturin nimi tulee saamen kielen sanasta riis, joka tarkoittaa heinää. Riisitunturin rinnesuot ja suoniityt olivatkin aikoinaan tärkeä paikka heinän keräykselle karjaa varten.


Yksi vanha niittylato oli kunnostettu taukopaikaksi retkeilijöitä varten. Myös pari muuta laavua ja yksi autiotupa sattuivat matkan varrelle, joten taukopaikkamahdollisuuksia kyllä riitti. Me tosin pysähdyimme kokkailemaan eväämme Pikku Riisitunturin laelle ihan omalle mättäällemme.


Ruokalistalla oli kana-kookos-kikhernepastaa, tämän kesän retkiherkkuamme. Ainekset ovat hyvin päiväretkellä mukana säilyviä, joskin pidemmälle reissulle vähän liikaa painavia: yksi sipuli, yksi valkosipulin kynsi, kikhernepastaa, currya ja suolaa, kanaa säilykepurkissa ja 2 dl purkki kookosmaitoa. Sipuli ja valkosipuli kuullotetaan kanapurkin öljyssä, lisätään vettä ja kikhernepastaa mukaan, keitetään pasta kypsäksi, lisätään mausteet, kana ja kookosmaito – ja avot, ruoka on valmis! Maistuu erityisen hyvältä tunturimaisemissa.



Paluumatkalla autolle Riisin autiotuvalla törmäsimme sattumalta entiseen työkaveriin Kuopiosta. On se Suomi pieni maa. Luontohavainnot rajoittuivat tällä kertaa vain yhteen sammakkoon ja yhteen haukan kiljaisuun. Mustikkaa reitin varrella oli enemmän kuin uskoisikaan. Vähän piti marjoja poimia mukaan repusta löytyvään rasiaan, kun niin hyviä mättäitä löytyi. Ei sormenpään kokoisten mustikoiden poiminnassa kauan mennytkään.



Posio vaikenee, mutta vain hetkeksi.

Kommentit