Maastopyöräilijän Syöte

Lauantainen Korouoman reissu ei riittänyt meille viikonloppuretkeilyksi, joten sunnuntaina pakkasimme vielä fättärit autoon ja ajoimme Pudasjärvelle Syötteelle. Samalla saatiin taas bongattua yksi uusi kansallispuisto. Syöte on vuonna 2000 perustettu, pinta-alaltaan Suomen neljänneksi suurin kansallispuisto, joka esittelee erityisesti vaarojen kuusikoiden luontoa, mutta lukeutuu siihen myös Suomen eteläisimmäksi tunturiksi tituleerattu Iso-Syötekin.

Valitsimme reitiksi 19 kilometrin Syötteen kierroksen, joka nimensä mukaisesti kiersi Ison-Syötteen ja parin pienemmän vaaran ympäri. Maisemat vaihtelivat laajoista soista kauniisiin harjumaisemiin ja vanhoihin metsiin. Polku oli tähän mennessä ajamistamme maastopyörille tarkoitetuista reiteistä niin kunnoltaan kuin muutenkin ajettavuudeltaan parasta. Aivan mahtava fiilis viilettää kapeaa ja kiemurtelevaa, mutta soralla hyväkuntoiseksi ja tiiviiksi hoidettua polkua läpi kuusikoiden ja mäntykankaiden. Pitkospuilla ajamista sai myös riittävästi harjoitella reitin varrella, kun parhaimmillaan edessä oli satakin metriä pitkosia vetisen suon ylitse. Välillä taas sai veivata jyrkkiä rinteitä harjujen laille ja hetken päästä taas viilettää yhtä jyrkästi alas toista puolta. Tauko pidettiin Lauttalammen laavulla reitin puolivälissä makkaraa paistellen. Kylläkin varsinaisesti itse kansallispuistossa ajettiin vain reitin pari viimeistä kilometria, sillä valtaosa reitistä kulkee itse puiston eteläpuolella virkistysmetsissä.

Syötteen vaarakuusikoista voisi ainakin opastetaulujen mukaan löytää niin suurpetoja, liito-oravia kuin maakotkiakin. Meidän luontohavaintoimme jäivät tällä reissulla kuitenkin lähinnä poroihin ja kauniisiin maisemiin, joskin yhdet epäilyttävän isot koiraeläimen jäljet nähtiin. Saattoi susihukankin polku ristetä pyöräreitin kanssa. Paluumatkalla autosta käsin ihailimme hetken taivaalla liitävää maakotkaa.

Syöte osoittautui varsinaiseksi maastopyöräilijän paratiisiksi, ihastuimme monipuolisiin ja hyväkuntoisiin polkuihin ikihyviksi. Koluamattomia reittejä olisi vielä paljon jäljellä, yhteensä n. 70 kilometria, ja ilmeisesti talvellakin fättärikelpoisia polkuja pidetään yllä, joten tännekin, noin tunnin ajomatkan päähän Posiolta, tulee varmasti eksyttyä tulevien kuukausien aikana vielä useamman kerran viikonloppuretkille. Sitä paitsi Syöte, kuten Korouomakin taitaa olla ennemminkin talvikauden paikaksi profiloitunut retkikohde.

Posio vaikenee, mutta vain hetkeksi.