Karitunturi

64 tuntia putkeen töissä. Menihän tuo, mutta sen jälkeen oli kyllä enemmän kuin ihanaa lähteä tunturiin pakoon maailmaan hälinää ja ottaa ilo irti kahdesta vapaapäivästä keskellä viikkoa. Autiotuvassa ei ainakaan puhelin soisi keskellä yötä.

Hieman epävakaisesta ja viileästä säästä huolimatta suuntasimme maanantaina iltapäivällä Posion Kirintövaaralta polkua myöten pohjoiseen rinkat selässä. Kohteeksi oli osaltaan juuri kelin takia valikoitunut Karitunturin Ahmatuvan autiotupa. Alun perin olimme ajatelleet yöpyvämme jossain Posion lähiseudun retkeilyreittien laavuista, mutta autiotupa alkoi kuulostaa miellyttävämmältä yöpaikalta märissä vaatteissa tarpojalle.

Reitti kulki Kuoppavaaran ja Pikku-Karitunturin kautta noin 7 kilometrin matkan Ahmatuvalle. Polkua eteenpäin jatkamalla päätyisi yhtä päivämatkaa myöhemmin Riisitunturille. Ahmatupa oli Metsähallituksen ylläpitämä hyvin varusteltu kaksiosainen autiotupa. Olimme arvelleet, että tällä kelillä ja keskellä viikkoa olisimme hyvin suurella todennäköisyydellä tuvan ainoat asukkaat, mutta yllätykseksemme toinen puoli tuvasta olikin jo saapuessamme asutettu. Tšekkiläinen parivaljakko parikymppisiä nuoria naisia oli jo siellä kamiinan lämmityksessä. Nämä hurjat olivat kävelemässä UKK-reittiä pohjoiseen ja aloittaneet tähän mennessä n. 800 kilometriä kestäneen taipaleensa Joensuusta joskus kesäkuussa. Tarkoituksena oli taittaa matkaa pohjoiseen niin kauan kuin sää sen sallisi. Kokonaisuudessaan he arvelivat, että matkaa tulisi noin 1500 kilometriä.

Me asutimme tuvan toisen puolen ja yhdellä kamiinan pesällisellä se jo lämpeni sopivaksi. Iltamakkarat paisteltiin tihkusateessa ulkona nuotiolla ja unta ei paljon tarvinnut makuupusseihin ryömittyämme odotella.

Tiistaiaamu valkeni sumuisena ja tihkusateisena nukuttuamme autuaasti kellon ympäri. Aamupuuron kaveriksi löytyi pihalta mustikoita ja repusta bulgarianjogurttia. Mustikoita oli muutenkin tämän reitin varrella aivan tolkuttomasti. Vaikea ymmärtää sitä, että lehdissä väitetään tätä vuotta huonoksi marjavuodeksi, mutta kuulemma juuri tämä kolkka Suomesta sattuu olemaan se kaikkein mustikkaisin.

Aamupalan jälkeen pakkasimme kimpsumme ja kampsumme ja lähdimme kapuamaan viereiselle Karitunturille. Maisemia sieltä ei juurikaan avautunut sumupilvien vuoksi, mutta kiva pikku päivätupa sieltäkin löytyi.

Paluumatkalla Kirikeskukselle pysähdyimme syömään lounasta Kuoppavaaran laavulle. Nuotion loimotuksessa oli mukava kokkailla trangialla lounaaksi taas kana-kikhernepastaa. Erona Riisitunturin reissun sapuskaan käytimme nyt kookosmaidon tilalla pienen tetrallisen tomaattipyrettä ja mausteita oli tuotu kotoa minigrip-pussissa vieläkin runsaammin. Herkullista tuli tästäkin!

Posio vaikenee, mutta vain hetkeksi.