Ensimmäinen hääpäivä


Sunnuntaina tuli täyteen vuosi avioparina. Sen kunniaksi lähdettiin jo lauantai-iltana yöksi pois kotoa ja ulos syömään. Tosin meidän tapauksessa kyseessä ei ollut hotelliyö ja gourmet-illallinen ravintolassa, vaan nuotiomakkaraa illanhämyssä ja yö Kangaslammen laavulla Korouoman retkeilualueen eteläosissa. Tällä seudulla emme olleet vielä aiemmin retkeilleet, mutta kartan perusteella löysimme erinomaisen hienon leiripaikan elokuiseksi yöksi. Laavu sijaitsi pienellä kannaksella pienen lammen ja hieman isomman järven välissä. Toiselta puolelta näkyi auringonlasku ja toiselta puolelta auringonnousu. Jos siis olisi jaksanut herätä viideltä. Oli meillä kello soimassa jo silloin, mutta lämmin makuupussi veti vielä puoleensa, joten lopulta otimme vielä kolmen tunnin lisäajan höyhensaarilla.


Ainoat moitteen sanat tuolle laavulle tulee sahan kunnosta. Se oli sen verran pahasti ruosteessa, että polttopuut illan tulisteluihin jouduttiin pienimään pelkällä kirveellä, mikä kävi jossain määrin urheilusta. Kylmä ei illalla kyllä nuotiotulilla istuessa tullut muutenkaan ja yölläkin lämpötila taisi pysytellä yli kymmenessä asteessa vielä. Minkään sortin ötököitä ei kuitenkaan enää ollut ilmassa.


Seuraavana aamuna kävimme ensin heittämässä autolle Lastenlammen parkkipaikalle suurimmat retkeilykamppeet ja suuntasimme sitten vielä takaisin kiertämään n. 10 kilometrin kierroksen mäntyisissä harjumaisemissa kirkasvetisten lampien ympäristössä. Maasto muistutti hyvin paljon Hossan aluetta, jossa kuukausi sitten olimme käyneet pyöräilemässä. Lounastauolla lämmitettiin pitsaa nuotiokivillä. Hääpäivä meidän makuun.




Loppuun muutama fiilistelykuva vuoden takaa Puijon majalta ja tornista. Sillä kertaa kerrankin vähän vähemmän mutaisissa ja vähän vähemmän nuotiolta haisevissa varusteissa. Kuvista kunnia Anni Minkkinen Photographylle.






Posio vaikenee, mutta vain hetkeksi.

Kommentit

Lähetä kommentti