Tuulien teitä

Muuttolaatikoiden pakkaamisen lomassa viimeiseen lomaviikkoon mahtui vielä viimeisiä tuulahduksia viime kesän häistä. Yhtenä unohtumattomimmista häälahjoista olimme saaneet kuumailmapallolennon suvun ilmailuperinteitä kunnioittaen. Hieman saatiin jännittää, päästäänkö lentoon vielä ennen pohjoiseen suuntaamista, koska jo kerran piti lentoa siirtää liian navakan tuulen vuoksi. Tuulen vuoksi kesällä ei edes lennetä kuin aamuvarhaisella ja iltamyöhällä. Tämän viikon maanantaina olivat kuitenkin olosuhteet kohdallaan ja auton nokka suunnattiin kohti Jyväskylää Mielensäpahoittaja-äänikirjaa kuunnelleen. On muuten aivan loistava Antti Litjan lukemana ja mukavaa vaihtelua hieman synkemmille Nesbø-dekkareille.

Pallo ja kori kaivettiin esiin peräkärryn uumenista Saarenmaan koulun hiekkakentällä ja lennon valmistelu alkoi. Pallon saattaminen lentokuntoon oli ohjelmanumero itsessäänkin ja yleisöä kertyikin kentän reunoille lähitaloista. Kun kaikki osaset oli liitetty toisiinsa ja valtava pallo levitetty maahan täyttämään liki koko hiekkakentän ala, täytettiin pallo ensin viileällä ilmalla valtavan puhaltimen avulla. Sitten lentäjä suuntasi kuumailmapolttimet pallon sisälle ja Suomen suurin kuumailmapallo alkoi vähitellen kohota pystyasentoon. Sivustakatsojasta näytti siltä kuin pallo voisi hetkellä millä hyvänsä syttyä tuleen, kun töhöttimen lieskat melkein nuolivat kangasta. Tässä vaiheessa puolet matkustajista olivat jo kömpineet kumollaan olevaan koriin ja loput kiipesivät kyytiin, kun kori oli noussut pystyasentoon. Vähä vähältä pallo alkoi kantaa meitä ja äkkiä jo leijailimme kymmenen senttimetrin korkeudella. Sitten ei muuta kuin lisää hönkää polttimiin, köysi irti ja ilmaan.

Pallo nosti meidät yllättävän nopeasti yläilmoihin muutamaan sataan metriin. Kuumailmapallolla lentäminen poikkeaa monella tavalla kaikesta muusta tutummasta ilmailusta. Se on ajoittaisin polttimien suhinaa lukuunottamatta aivan hiljaista eikä tuulta käytännössä tunne lainkaan. Katsojan ja maisemien välissä ei ole mitään seinää, mikä saattaa ehkä pahasta korkeanpaikan kammosta kärsivää vähän hirvittää. Ilmakuoppia ei ole, eikä siis meri- tai tässä tapauksessa pikemminkin ilmasairaaksi voi tulla. Matkustajien liikuskellessa tosin kori hieman keinahteli. Ja toki myös yksi oleellinen ero muihin ilmailuvälineisiin on ohjailukyvyttömyys: pallo menee sinne, minne tuuli puhaltaa. Hieman sitä voi yrittää ohjailla eri ilmakerroksissa eri suuntiin puhaltavan tuulen avulla säätelemällä korkeutta.

Lentäjänä oli kokenut konkari, Aeronaut-firman Markku Sipinen. Hänellä on nimissään niin korkeus-, matka- kuin pituuslennonkin Suomen ennätykset kuumailmapallolla. Ilmapallojen lisäksi hän lentää myös moottorikoneita ja toimii niissäkin kouluttajana. Laskeutuminen sujui hänen kipparoimanaan oikein pehmeästi ja tuulten oikutkin oli arvioitu oikein, joten päädyimme suunnitellusti Tikkakosken lentokentälle tunnin lennon päätteeksi. Pallon pakkaaminen sujui rivakasti tiimin osaavissa käsissä ja lopuksi skoolattiin onnistuneen lennon kunniaksi. 

Kaiken kaikkiaan kuumailmapallolento oli molempien mielestä aivan mahtavaa ja ehdottomasti yksi tämän kesän kohokohdista. Mukavasti vielä viimeisellä lomaviikolla päästiin irti muuttolaatikkojen pakkaamisen täyttämästä arjesta.