Vuokrapakulla pohjoiseen

Nyt me olemme posiolaisia. Kaksi päivää ja 1400 kilometriä kestäneen muuttourakkamme jälkeen olemme viimein asettuneet kodiksi tänne Posion matkailun mainostamaan Lapin taikamaahan.

Perjantaiaamuna urheiltiin koko aamupäivä kantamalla tavaraa kolmannen kerroksen asunnostamme alaovelle ja siitä vuokrapakuun. Tämä oli niitä päiviä, kun oikeasti toivoi, että talossa olisi hissi. Laskin kävelleeni kyseisen aamupäivän aikana nuo 48 rappusaskelmaa noin 40 kertaa ylös ja alas. Vesisateessa saatiin kuin saatiinkin roinamme mahtumaan suhteellisen kivuttomastikin vuokraamaamme 20 kuutiometrin pakettiautoon, kiitos osittain viime viikkoina harrastamamme rankan konmarituksen. Uskomatonta, miten paljon tavaraa ehtii kertyä, kun asuu vain neljä ja puolikin vuotta samassa paikassa.

Matka Kuopiosta Posiolle kesti taukoineen seitsemän tuntia. Mutta kyllä me niin mielemme pahoitimme, kun ei autossa ollut CD-soitinta. Kyllä ei sitten kuunneltu äänikirjoja. Totesimme myös, ettei Kajaanin pohjoispuolella kuulu radiosta lähinnä kuin Radio Suomi, Yle Puhe ja YleX. Kun päivän uutiset oli kuunneltu viisi kertaa ja Sarasvuo alkoi jo toistamiseen puhua samaa monologiaan, niin vaihdettiin Puheelta YleX:ään, jonka perjantaidisko ei ollut kummankaan mieleen.

Kuusamossa sää selkiytyi ja Posioon tullessa piti jo vaihtaa aurinkolasit päähän. Ensimmäiset porotkin yrittivät jo hyppiä auton eteen. Perillä Posiolla meitä odotti metsän reunassa punainen tupa, tai no monta punaista tupaa rivissä, mutta kuitenkin. Ei enää kerrostalokolhooseja meille, kiitos. Ovet olivat auki ja avaimet sovitusti ylimmässä lusikkalaatikossa. Ensisilmäyksellä olimme todella tyytyväisiä niin asunnon kuntoon, varusteluun, kokoon kuin pohjaratkaisuunkin. 

Tavaroiden lastaaminen autosta asuntoon sujui huomattavasti nopeammin ja kevyemmin kuin auton lastaus Kuopion päässä. Suurelta osin kiitos sen, että askelmia oli se 48 kpl vähemmän. Jo tunnin kuluttua pihaan kurvaamisesta olimme saaneet auton tyhjäksi, asunnon näyttämään täysin räjähtäneeltä ja auttamattomasti liian pieneltä sekä tutustuneet pariin uuteen naapuriimme, joista toinen osoittautui tulevaksi työkaveriksemme. Ja eikun takaisin Kuopioon. Huomioitavaa seuraavia maratoniautoiluja silmällä pitäen: useimmat huoltoasemat eivät ole auki puolenyön jälkeen. Onneksi oli jostain saatuja kofeiinitabletteja (yök!) ja kuivattuja omenalohkoja, niillä mentiin pysähtymättä koko matka Kuopioon, jossa olimme noin kello neljältä aamuyöstä. Ainakin oli valoisaa ajaa.

Kuopiossa nukuttiin viiden tunnin unoset retkipatjoilla makuupusseissa tyhjässä asunnossa, joka vielä hetki sitten oli ollut kotimme. Aamulla sitten viimeiset siivoilut ja pakkailut, ovi kiinni perässä viimeistä kertaa ja avainten palautus. Hieman haikeaa oli lähteä Kuopiosta, sieltä on monet hyvät muistot viime vuosilta saatu.

Posiolla oltiin taas lauantai-iltana. Uupuneet muuttajat jaksoivat kasata sängyn ja keittiön pöydän, loput kaaoksesta jätettiin suosiolla sunnuntaille. Sunnuntaipäivän aikana kämppämme koki aikamoisen muodonmuutoksen pahvilaatikkovarastosta kodiksi. Illalla päästiin jo saunan lämmitykseen ja testaamaan ensimmäiset löylyt. Kumpikin ihastui kotiimme ikihyviksi eikä haikaillut enää Kuopion kerrostalokämppään. Muutama pikkuinen ongelmakin tuli toki esiin: kylpyhuoneen oven saranan metalli petti yllättäen, kun ohi kävelyn aiheuttama ilmavirta katkaisi kamelin selän, ja ovi tipahti alas. Samaten totesimme takapihan oven lukon toimimattomuuden. Ensin se ei meinannut mennä lukkoon ja sitten kun se meni, ei sitä enää saanut auki kuin ruuvaamalla koko lukon auki. (Älkää kysykö, miksi se piti saada auki, siihen liittyy yksi pyöräilyshortseissa takapihalla hyttysten syötävänä värjötellyt nainen.) Hyvää kuvamateriaalia olisi saanut myös siitä, kun yhteisvoimin yritetään kasata muuttoa varten purettua työtuolia. Tarvittavia apuvälineitä olivat mm. kenkä, rinkka, 12 kg kahvakuula, jakoavain, ilmastointiteippi, kuusiokoloavain ja 60 cm mittainen tanko pyöröterästä. Kasaan saatiin tunnin ähertämisen jälkeen, mutta kyllä ei pureta sitä enää seuraavassa muutossa.

Nyt on jo ensimmäinen työpäiväkin täällä takana, mukavia ihmisiä, ärsyttävää ATK:ta ja uuden oppimista. Huomenna ehkä muistetaan ottaa ne eväät jääkaapistakin mukaan. Illalla ehdittiin nollata työpäivä pyöräilemällä Kirintövaaralle maisemia katselemaan. Lenkin saldo: 23 kilometriä ja seitsemän poroa.

Rautahäkkyrä löysi vihdoinkin käyttötarkoituksensa

Posio vaikenee, mutta vain hetkeksi.