Miksi, ketkä ja mitä?

Kun pariskunta päättää lähteä yhdeksäksi kuukaudeksi omilta kotiseuduiltaan Lappiin, jää taakse paljon tärkeitä ihmisiä, joiden kanssa arjen jakaminen ei etäisyyksien vuoksi enää ole niin yksinkertaista. Onneksi on nykytekniikka. Blogia on vaihto-opiskeluiden aikana tullut pidettyä ennenkin, joten se oli taas tässäkin tilanteessa luonnollinen valinta.

Yhteydenpidon lisäksi toisaalta kaipasimme alustaa, johon tallentaa omia projektejamme; käsitöitä niin puu- ja metalli- kuin tekstiilipuoleltakin, valokuvia, retkeilykertomuksia, parhaita reseptejä, mitä nyt tulee mieleen. Ehkä joku muukin voi näistä hyötyä taikka iloa tai inspiraatiota saada. Samalla tulee myös pidettyä jonkinlaista päiväkirjaa Lapin vuodestamme.


Entä ketkä me? Tämä pariskunta päätti lähteä tilaisuuden tullen töiden perässä rakkaalta Savonmualta katselemaan vuoden kiertoa Posion perukoille. Tähän joku tosilappalainen sitten toteaa, että ei Posio mitään oikeaa Lappia ole, mutta kyllä se jo Lapin eteläisin kunta on ja meille ihan riittävää pohjoisen luontoa tarjoaa. Tarkoitus olisi viettää vapaa-aika pääosin lähiseudun retkeilymaastoja koluamalla niin juosten, kävellen, pyöräillen, hiihtäen kuin lumikenkäillenkin.


Näiltä reissuilta raapustellaan tänne sitten jonkinlaista kertomusta, toki höystettynä maisemille kunniaa antavilla valokuvilla. Myös syksyn pimenevissä illoissa syntyvistä käsitöistä voi kuvamateriaalia ja ehkä ohjeitakin tänne eksyä. Viikonloppuharrastuksenamme on ollut myös silloin tällöin harrastaa makumatkailua maailman ympäri arpomalla maa, etsimällä sopiva resepti ja kokkailemalla kyseiselle maalle tyypillistä ruokaa. Katsotaan, mihin asti tänä vuonna päästään. Ainakin  Costa Ricalla, Kongossa, Etelä-Koreassa, Montenegrossa, Etiopiassa ja Virossa on jo käyty ihan kotikeittiöstä käsin.


Ensin vaan pitäisi saada muuttoreki perille asti.

Kommentit