Hyvästit Posiolle

Maaliskuun alkupuolella säätiedotuksen lupaillessa kirkasta ilmaa ja revontulia lähdimme iltamyöhällä Livojärven rannalle Kellinniemen tulipaikalle siinä toivossa, että vihdoinkin näkisimme edes kerran Lapin vuotemme aikana repolaisia. Iltaunisia kun olemme, ei pakkasessa valvominen ole aiemmin talvella kauheasti innostanut, mutta nyt Lapin aikamme käydessä vähiin oli tartuttava tilaisuuteen ja suksittava parinkymmenen asteen pakkasesta huolimatta kamerarepun ja eväiden kera laavulle, jolta avautui pohjoistaivas laajana järven yllä. Repolaisia lähdettiin hakemaan ja repolaisia saatiin, ei tosin mitään mahdottoman kirkkaita, mutta revontulia yhtä kaikki ja nuotion ääressä oli mukava istua ja lämmitellä.

Viimeiset viikot pohjoisessa kuluivat vauhdilla ja ennen kuin huomasimmekaan, elettiin jo viimeistä muuttopakkailukiireiden täyttämää viikkoa. Viime päivät ovatkin kuluneet istumalihaksia harjoittaen autolla Posio - Pohjois-Karjala -väliä suhaten ja muuttolaatikoita paikasta toiseen kantaen. Viimeisen vuorokauden aikana olemme ajaneet muuttopakulla 1100 kilometriä, nukkuneet yhteensä 30 minuuttia, laskeneet nähneemme autosta viime yön aikana 16 metsäjänistä, kuunnelleet lukemattoman monta podacastia Yle Areenasta ja siirtäneet maallisen omaisuutemme Lapista Joensuuhun, joka tulee olemaan kotimme vähintään seuraavien kahden vuoden ajan. Ei tuota sen aikaisemmin tällä hetkellä tekisikään mieli muuttaa minnekään.

Unohtumattomasta Lapin vuodesta koontia seuraa lähipäivinä. Nyt on onneksi viikko aikaa toipua muuttourakasta ja asettua aloilleen Pohjois-Karjalaan ennen uusien työkuvioiden alkua.

Posio vaikenee ja Joensuu jatkaa